Kolumnit

Puolen hehtaarin metsässä

Emilia Lavonen
Kolumnit 29.08.2011

Emilia Lavonen: ”Kaupunkilaiset tuntuvat oivaltaneen vihreän kullan käytössä jotain oleellista.”

Mitä metsässä voi tehdä? ”Marjastaa, sienestää, metsästää, mökkeillä”, vastaa maalainen. Myös töitä, niitä varsinkin tehdään metsässä.

Todelliset metsien kasvatit menevät metsiin tekemään jotain hyödyllistä.
Hiki kuuluu asiaan.

Puita raivataan niin että selkä kipeytyy. Syksyllä on kiire täyttää kymmenien litrojen arkkupakastimet täyteen mustikoita, vadelmia, lakkoja, karpaloita, puolukoita ja juolukoita.

Honkien takaa pilkistää kutsuva lampi, mutta sitä ei nyt ehdi jäädä ihailemaan.

Samaan aikaan jupistaan, että kaupunkilaiset vieraantuvat metsistä. Eiväthän ne edes tiedä miltä hirvikärpänen näyttää.

Saunavasta pitää ostaa kaupasta, kun eivät erota hieskoivua rauduskoivusta. Kuusi ja mänty menevät nekin taatusti sekaisin – ainakin nuorisolla.

Vieraantumiseen en oikein usko. Päinvastoin. Kaupunkilaiset tuntuvat oivaltaneen vihreän kullan käytössä jotain oleellista. Helsingin metsässä samoillessa olo on kuin Risto Reippaalla Puolen
hehtaarin metsässä. Mielikuvituksen määrä korvaa koon.

Kaupunkilaiset kansoittavat pienet metsät (vai voidaanko puhua metsistä, jos niiden koko ei ole hehtaareissa mitattavissa?). Lapsen innolla he tuntuvat löytävän metsille uusia käyttötapoja.

Metsissä voi toki marjastaa, sienestää, metsästää ja mökkeillä. Kaupungissa tiedetään, että puiden siimeksessä tärkeintä on kuitenkin nauttiminen, rentoutuminen ja hauskanpito. Nauru kuuluu metsään yhtä lailla kuin käen yksinäinen kukkuminen.

Maalta Helsinkiin muuttaneena kaupunkilaisten metsissä oleskelu aluksi hämmentää.

Ensimmäistä kertaa häkellyin, kun törmäsin metsäisellä kalliolla harjoittelevaan teatteriryhmään. Myöhemmin menin katsomaan esitystä, joka huipentui kelohongasta lausuttuun monologiin.

Haapojen takaa pilkistävä aamuaurinko valaisi eräänä aamuna joogaajan. Kuinka nerokasta! Miksi mennä tunkkaiseen jumppasaliin joogatunnille, kun aurinkotervehdys onnistuu myös luonnon helmassa?

Keskikesällä supisuomalaisessa metsässä tarpomista säesti afrikkalainen bongorumpu. Eksoottinen sävel voimistui ja voimistui. Viimein näin kuinka valko- ja tummaihoinen kaksikko harjoitteli soittoa kukkulan laella.

Kaupungissa metsään menoon ei tarvita kumisaappaita tai goretex-vaelluskenkiä. Astuessani ulos bongorumpumetsästä törmäsin nuorisojoukkoon, joka talutti pyörätuolissa istuvaa kaveriaan metsikköä kohden.

Kerran katsoin ihaillen, kun nuori mies istui kalliolla kaikessa rauhassa ja kuunteli musiikkia kissan kanssa. Vieressä oli kerrostalo, mutta metsässä hän oli.

Koiran ulkoiluttajana minua ilahduttaa, että kaupunkimetsät ovat täynnä polkuja, talvellakin.

Onko niin, että pääkaupunkiseudun miljoona ihmistä ahtautuvat pienille metsäalueille niin, että metsät näyttävät eläväisiltä. Vai onko niin, että isossa
kaupungissa ihmiset tosiaan ovat ymmärtäneet, että metsien tarjoamat mahdollisuudet ovat rajattomat?

Kävelemällä pois polulta voi helsinkiläisestäkin metsästä löytää koskemattomia vadelmapuskia ja mustikkamättäitä. Ja marjat ovat parhaita, kun niitä popsii rauhalliseen tahtiin suoraan pensaasta suuhun.

Viikonloppuna maalla mietin, millaiset mahdollisuudet olisi maaseudulla, jossa metsiä on silmänkantamattomiin, eikä poluilla ole ruuhkaa?

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT