Kolumnit

Ruokaketju "riistää" kotimaassakin

Eija Mansikkamäki
Kolumnit 02.12.2015

Eija Mansikkamäki: Kuluttaja on kuningas, mutta tyhmä sellainen ilman riittävää tietoa.

Olette varmaan huomanneet suomalaisen keskustelun pääteeman: raha. Kaikki puhuvat palkoista, hinnoista, kuluista, säästämisestä.

Poliitikot saarnaavat työn yksikköhinnan kalleudesta, palkansaajat ovat tottuneet säännöllisiin ja nouseviin tuloihin. Viljelijöiden tilipussi laihtuu, mutta ruokakauppa halpuuttaa.

Ne, joilla on, pitävät kiinni omastaan. Ne, joilla on valtaa, sanelevat säännöt.

Kuljetusala on herkästi valmis pysäyttämään koko maan ja kertomaan maailmalle, että olemme epäluotettava banaanivaltio, jonka sisäiset kiistat voivat lamauttaa päivässä.

Onkohan ymmärretty, että parin päivän henkseleiden paukutus voi viedä vuosien leivän – pysyvästi? Maailma ei kauaa meitä muista eikä enää tilaa meiltä, kun lähempääkin saa.

Miksi puhumme myös ruuassa halvoista hinnoista emmekä laadusta, vaikka pidämme itseämme koulutettuna laatukansana?

Me alaa seuraavat tiedämme, kuinka suurella sydämellä jokainen maitolitra ja lihakilo siellä maalla tuotetaan ja kuinka tyytyväisiä niiden syöjät kaupungeissa ovat. Miksi hyvästä eläinsuojelusta ja paneutuvasta työstä ei haluta maksaa?

Kuluttaja on kuningas, mutta tyhmä sellainen niin kauan, kun ei tiedä riittävästi.

Tuottajan ja kuluttajan välissä on arvoketju, josta jalostajat haluavat siivunsa ja kauppa reilun palansa. Siinä halpuutetaan kaikkea.

Kiitos Finnwatchin, tiedämme nyt, että Suomessa syötyjä ananaksia, tonnikalaa ja viimeisempänä myös broileria tuotetaan polkemalla usein siirtotyöläisten oikeuksia. Passeja viedään, päiviä venytetään, palkkoja pidätetään ja lapsia värvätään.

Hyvinvoivan Suomen ostajat pahoittelevat ja lupaavat tiukentaa valvontaa, vaikka niiden olisi pitänyt tarkistaa työolot jo paljon aiemmin.

Yksikään opiskelija ei tarvitse täällä niin halpaa purkkiruokaa, että ihmisten elämä maapallon toisella puolella vaarannetaan. Eivätkä halpaa ruoka tarvitse myöskään pizza- ja muut pikaruokapaikat, saati kalliimmat ravintolat, jotka myyvät á la carte -listoillaan valmiiksi paistettuja tuontipihvejä, kanasalaatteja ja -pastoja.

Silmät auki: ruokaketju "riistää" kotimaassakin. Jos tehtaassa, kaupassa tai varastossa työskentelee maahanmuuttajia, siihen on selitys. Esimerkiksi se, että suomalaiset eivät suostu minimipalkkaan, koska se ei riitä markkinavuokraan tai perheen asuntolainaan.

Suomalainen tietää myös, ettei työntekijän ole pakko joustaa. Ylitöihin pitää pyytää nätisti, eikä niihin tarvitse suostua.

Omat siirtotyöläisemme Virosta tai muut maahanmuuttajat ovat sen sijaan tyytyväisiä, jos työtä on ja siitä saa palkkaa. Ylityölisät ovat tervetulleita, kun ei kämpilläkään välttämättä ole perhettä odottamassa. Ammattiliiton jäsenyyttä ja pykälien tuijottamista enemmän voi painaa työmoraali, velvollisuudentunto ja potkujen pelko.

Kukaan ei riko lakia, enintään suomalaista työkulttuuria. Lopputuotteen kilohinnasta ei voi päätellä, kuinka paljon työtä tai raaka-ainetta on halpuutettu. Ja onko sillä väliäkään, jos se maistuu?

Pelko siitä, että maahanmuuttajat vievät työpaikat, ei siis ole turha. Jos yksi ja toinen tehdas, kauppa, hoivakoti, bussifirma ja muu palvelupaja huomaa työkulttuurien eron, luulisi ay-liikkeenkin pitävän tehtaat ja satamat auki.

Aiheeseen liittyvät artikkelit