Kolumnit

Suomalainen viljelijä täytyy pelastaa

Jukka Koivula
Kolumnit 09.05.2016

Maatalouden ahdinko on saavuttanut Suomessa poikkeukselliset mittasuhteet.

Alkutuotannossa on toki ollut aiemminkin aaltoliikettä, mutta Venäjän ja lännen välinen pakotepolitiikka on romahduttanut elintarvikesektorin kannattavuuden.

Kriisiä syventää se, että samanaikaisesti kauppa repii halpuutuksensa tuottajien selkänahasta ja Mavi pihtaa viljelijätukia tietojärjestelmiensä takana.

 

Sipilän hallituksen päätös perua maatalouteen kaavaillut leikkaukset on oikea, mutta se yksin ei riitä.

Maatalous kaipaa viipymättä valtiovallalta kriisiapua, jotta laajamittaiselta maatilojen konkurssiaallolta vältyttäisiin.

Kriisitukipaketti yksin ei riitä ratkaisemaan laajempaa kannattavuusongelmaa, mutta se kantaisi tiloja kaikkein pahimman vaiheen yli.

Myös Mavin kohtuuttomasti viivästyneet tukimaksatukset olisi viimein saatava viljelijöiden tileille.

Monella tilalla rahat ovat täysin lopussa. Ahdinko on niin paha, että suomalainen viljelijä on voitava pelastaa tarvittaessa poliittisin toimin.

 

Huomionarvoista on, että maatalouden kannattavuuskriisi ei kosketa yksinomaan Suomea.

Kautta EU:n kiirii huolestuttavia viestejä siitä, miten äärirajoilla viljelijöiden jaksaminen on.

Uutiset satojen ranskalaisten viljelijöiden itsemurhista ovat hälyttäviä.

EU:ssa olisi vielä kertaalleen käännettävä jokainen mahdollinen kivi asioiden korjaamiseksi.

Esimerkiksi EU:n Suomelle räätälöimä reilun 10 miljoonan euron kertaluonteinen kompensaatiopaketti ei riitä alkuunkaan, kun itärajan sulkeutuminen aiheuttaa maataloussektorille 200 miljoonan vuosittaiset menetykset.

 

EU:n yhteinen maatalouspolitiikka on onnistunut tähän saakka kohtuullisen hyvin takaamaan tasaisen, vakaan ja ennakoitavan tukitason, jolla maataloustuotanto on turvattu koko maanosassa.

Systeemin kääntöpuolena on ollut kohtuuttomaksi paisunut maatalousbyrokratia.

Nyt yhteinen tukipolitiikka on kuitenkin epäonnistumassa. Unionin onkin kyettävä vastaamaan uusiin ongelmiin.

Hiljattain EU sijoitti kuusi miljardia euroa Turkille pakolaiskriisin hoitoon. Ratkaisu on tässä tilanteessa ymmärrettävä, vaikkakin sopu Turkin kanssa on huteralla pohjalla.

Vastaavia panostuksia olisi syytä löytyä myös omaan maatalouteen.

 

Nykymaailman vinksahtaneisuudesta kertoo jotain se, että esimerkiksi mainosalalla työskentelevät pystyvät tahkoamaan suuria omaisuuksia, mutta ruuantuottajat riutuvat konkurssin partaalla.

Kommenttia ei ole tarkoitettu loukkaamaan ketään, joka tekee sinänsä merkityksellistä työtä mainosten parissa.

On kuitenkin paikallaan kysyä, missä kohdin muotivirtausten ja trendien luomisesta on tullut tärkeämpää kuin siitä, että ruokaa saadaan lautaselle kolme kertaa päivässä?

 

Väkiluvun kasvu maapallolla ei ole pysähtymässä.

Tulevaisuudessa on pystyttävä tuottamaan yhä suurempi määrä ruokaa ympäristöllisesti kestävällä tavalla.

Lähipellot on saatava käyttöön entistä tehokkaammin kaikkialla maailmassa.

Tähän kuvioon istuu varsin huonosti se, että maatalous kuihtuu Pohjolassa. Suomi jäisi pääsääntöisesti kalliin ja epävarman tuontiruuan varaan.

Itsenäisen valtion on kyettävä huolehtimaan omavaraisuudestaan ja huoltovarmuudestaan joka tilanteessa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT