Lukijalta

Kaupunkien asennevamma leimaa keskustelua

Lukijalta 08.11.2017

Maaseutu ei ole köyhä, vaan sitä ryöstetään.

Vihreiden kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra kohautti netin kommenttipalstoja lauantaina sanomalla, että ainoa syy muuttaa maaseudulle on insesti. Myöhemmin hän pyysi anteeksi sanavalintojaan, mutta hän seisoo edelleen väitteensä takana, jonka mukaan maaseudulle on turha odottaa palveluita.

Ensinnäkin, kaupunkilaisena minun on pyydettävä kaikkien kaupunkilaisten puolesta anteeksi. Ei suinkaan Fatimin sanavalintoja tai törkeyttä, joita hän itse pyysi anteeksi, vaan sitä, että hän ei edelleenkään tunnu ymmärtävän, miksi maaseudun palvelut ja elin­voimaisuus ovat tärkeitä. Näillä näkökannoillaan hän ei edusta kaikkia kaupunkilaisia.

Toiseksi, vaikka hän ei edusta kaikkia kaupunkilaisia näkökannoillaan, ikäväkseni en voi sanoa, että hän olisi myöskään yksin tai edes vähemmistössä oleva poikkeus. Kaupunkilaisten harhainen näkemys omasta tärkeydestään on valtava etuoikeus, jota eivät näytä tunnustavan edes muita etuoikeuksia vahtaavat liberaalit vasemmistolaiset.

Ehkäpä tämä kohu voisi toimia eräänlaisena herätyksenä koko Suomelle. Maaseutu ei ole mikään reservaatti, jossa vanhentunutta elämäntyyliä pidetään keinotekoisesti yllä.

Kun maaseudun palveluita pidetään yllä, kyse ei ole mistään hyväntekeväisyydestä jossa kaupunkilaisten tuottamilla rahoilla annetaan tekohengitystä elinkelvottomalle alueelle. Maaseutu vastaa muustakin kuin vain kaupunkilaisten ruuasta.

Kaupungeissa ei ole kaivoksia, joista niiden lukemattomat teknologiatehtaat saisivat raaka-aineensa. Kaupungeissa ei ole metsiä, joista sellutehtaat tuottavat paperia trendikkäisiin muotilehtiin.

Vihreiden luulisi myös ymmärtävän, että kaupungeissa ei ole tarpeeksi luontoa, jotta sillä voisi torjua teollisen kaupunkikulttuurin luomaa ilmastokriisiä.

Jos kaivoksiin ei ole teitä, niistä ei myöskään saada malmeja. Jos metsätyöntekijöiden perheille ei ole kouluja eikä terveysasemia, miten heidän on tarkoitus elää työalueellaan?

Kaupungissa törmää todella usein asenteeseen, jonka mukaan maaseudulta pitäisi saada kaikki, mutta että sinne ei pitäisi maksaa mitään. Kaupungin asennevammasta kertoo jotain jo se, että me puhumme maaseudun ”tukemisesta”.

Maaseutu ei ole köyhä, vaan sitä ryöstetään. Kuinka moni Lapin hotelliketju on sijoittanut päämajansa Lappiin?

Sen me tiedämme varmuudella, että metsäjättien päämajat eivät sijaitse metsässä, niin kuin eivät sijaitse niiden osakkeenomistajatkaan. Sama pätee moniin kaivosyhtiöihin, huoltoasemiin, maaseudulla sijaitseviin kauppaketjuihin ja muihin liikkeisiin, jotka toki toimivat maaseudulla, mutta joista myös ohjataan rahaa suoraan kaupunkeihin.

Maaseudulle annettavat rahat eivät ole tukemista, vaan sitä, että osa maaseudulle alunperinkin kuuluvasta rahasta palautetaan sinne, jotta koko sivilisaatiolle tarpeelliset maaseudun toimet pysyisivät toiminnassa.

Lopulta koko länsimaisen sivilisaation olisi syytä katsoa peiliin, kun kyse on sen suhteesta kaupunkielämään. Se, että maaseudun toimintoja voi hoitaa näinkin pienellä väkimäärällä, johtuu pitkälti halvasta fossiilisesta energiasta, jolla pyöritetään kaikkea aina jättimäisistä maatalouskoneista autoihin, joilla maaseudun tuotteet kuljetetaan kauas kaupunkiin.

Kun fossiiliset polttoaineet ovat käymässä vähiin, ja kun uusiutuvista energianlähteistä ei vielä ole korvaajaksi, koko kulttuurimme pitäisi totutella siihen ajatukseen, että yhä suuremman väestönosan on jotenkin oltava tekemisissä maaseudun kanssa.

Mikään tästä ei tietenkään ole kaupunkilaisten vika. Se ei kuitenkaan ole tekosyy meille kaupunkilaisille teeskennellä, että maaseudun oikeus elää olisi jotenkin meidän päätettävissämme.

Simo Suominen

Tampere

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT