Lukijalta

Aktiivimalli käyttöön myös Brysselissä

Lukijalta 08.01.2018

EU:n ongelmista ei puhuta – ehkä Trumpin kohuista saa helpommin myyviä otsikoita.

Luin lehdestä, että Britannian ero EU:sta aiheuttaa Pohjois- ja Itä-Suomen aluetukien leikkauksen.

Kaikki me olemme nähneet EU:n huonon johtamisen ja siitä aiheutuneen Britannian eron. Toimittajat ja poliitikot ovat olleet jotenkin jäässä tai eivät ole uskaltaneet arvioida, millaisia suuria vaikutuksia on luvassa, kun yksi EU:n peruskulmakivistä ottaa ja lähtee omille teilleen. He ovat aivan hiljaa, kun Brysselin päätöksiä ei voi, eikä uskalla arvostella.

Ehkä presidentti Trumpin aiheuttamat kohut ovat mediaseksikkäämpiä aiheita, joista toimittajat saavat myyviä otsikoita iltapäivälehtiin, nykyajan tunkioille.

Hallitus kaavailee aktiivimallia. Otettakoon se käyttöön myös Euroopan Parlamentissa. Alennetaan jäsenten, komissaarien, byrokraattien ja virkamiesten palkkoja 10 prosentilla asioiden huonosta hoidosta.

Myös se hullutus, Bryssel-Strasbourg-Bryssel-välinen rahtaus tulisi lopettaa. Lasketaan tämän toimenpiteen jälkeen, kummasta tulee suurempi säästö, Suomen tukien leikkauksesta vai Brysselin säästötalkoista?

Jotain aktiviteettia olisivat tarvinneet myös Kataisen ja Stubbin saamattomat hallitukset. Sipilän kivirekihallitus sen sijaan saattaa kaatua omaan aktiivimalliinsa.

Toinen seksikäs uutisaihe, neloskalja ja limuviinat, ovat olleet medioissa esillä koko syksyn ajan ja on näköjään vielä uuden vuoden jälkeenkin. Jopa Ylen uutisissa mainitaan monta kertaa päivässä, kuinka ihanaa on, kun nelosta saa nyt mistä vain.

Kolmantena tärkeimpänä aiheena on ollut, kun Helsingistä pääsee metrolla Isoon Omenaan ostoksille.

Nämäkö ovat oikeasti valtakunnan tärkeimmät uutiset? Onko sellainen aihe enää uutinen, jota viikkotolkulla toistetaan päivittäin? Minusta se on jo mainostamista.

Mauri Lehto

Laitila

Aiheeseen liittyvät artikkelit