Lukijalta

Kierto­talous Suomessa polttamista

Lukijalta 19.02.2018

Tietokirjailija Juha Kuismalla oli erittäin hyvä kirjoitus kierto- ja biotaloudesta (MT 2.2.).

Biotalous on nimenomaisesti pyrkimystä ekosysteemien ymmärtämiseen. Tällöin ekosysteemipalvelut ovat tärkeä osa käsitettä.

Jos määrittelemme biotalouden ainoastaan uusiutuvien raaka-ainevarojen käytöksi, teemme joko tahallisen virheen tai emme tunnista ekologisen sivistyksemme suppeutta.

Suomessa kiertotalous perustuu melkein kokonaan polttamiseen. Kierrätettävän aineen valmistaminen energiakäyttöön vaatii usein enemmän energiaa kuin mitä siitä saadaan. Kuitenkin siihen liitetään aina bio, vaikka sillä ei olisi biotalouden kanssa mitään tekemistä.

Myös päästöjä siitä sallitaan tulevan saman verran tai enemmän kuin petrolipohjaisista polttoaineista.

On myös monenlaisia virityksiä, joilla poltetaan mitä hyvänsä ja miten hyvänsä. Eräs kiertotalouden harrastaja kiroili, että onpa huono poltin, kun lateksimaali ei pala.

Kieltämättä taloudellisesti edullinen tapa hävittää jätteitä kiertotalouden nimissä on niin, että laitetaan jäte astiaan ja annetaan sille kauppanimi. Sitten se myydään levitettäväksi pelloille ja metsiin.

Kun mainitaan sana kiertotalous, on ainakin Suomessa ihmisten ja eläinten myrkyttäminen sekä luonnon tuhoaminen ok. Se on myös hyvä kanava jakaa tukia ja avustuksia.

Hyvä tulee halvemmaksi.

Lauri Turpeinen

Loimaa

Aiheeseen liittyvät artikkelit