Lukijalta

Vahva euro käy riskiksi Suomelle

Lukijalta 29.03.2018

Valtiovarainministeri Petteri Orpo kirjoitti ansiokkaan artikkelin euron kehitystarpeesta (MT 21.3.).

Minä en ainakaan huomannut, että hän olisi euron osalta puuttunut Suomelle vaikeaan ongelmaan. Nyt euro vahvistuu, mutta Yhdysvaltain dollari ja Ruotsin kruunu heikkenevät. Tällainen kehitys heikentää vientiämme ja aiheuttaa vaikeuksia kansantaloudelle sekä työllisyydelle.

Vahvan euron seurauksena metsäteollisuus laskee, että se voi tämän vuoden aikana menettää tuloksestaan satoja miljoonia. Toipuvalle kansan­taloudellemme se olisi ikävä asia.

Meillä on aikaisemmilta vuosilta hyvin ikäviä kokemuksia vahvan euron ikävistä vaikutuksista vientiteollisuudelle.

Päättäjien on seurattava kehitystä hyvin tarkasti. Suomelle on kestämätön tilanne, että joudumme kerta toisensa jälkeen vahvan euron maksumiehiksi.

Päättäjien pitää toimia oman kansan hyväksi. Eurosta pitää uskaltaa erota, jos sen vaikutukset ovat kielteisiä.

Pekka Puranen

eläkeläinen

Lapinjärvi

Aiheeseen liittyvät artikkelit