Lukijalta

Sote ei ole valmis päätettäväksi

Lukijalta 20.04.2018

Mikä on kansalaisen kuluttajansuoja tulevassa sote-äänestyksessä, kun pääasioiksi ovatkin nousseet maakuntauudistus ja valinnanvapaus?

Miten pitää suhtautua kansanedustajaan (Sirkka-Liisa Anttila), joka toteaa lehtihaastattelussa sote-uudistuksen huonoksi, mutta sanoo äänestävänsä eduskunnassa sen puolesta? Tai kansanedustajaan (Ville Rydman), joka näkee oikeudekseen kaupunginvaltuustossa ja eduskunnassa olla kahta eri mieltä sotesta.

Kenen antamalla mandaatilla siniset toimivat hallituksessa ja eduskunnassa?

Perustuslain 29. pykälä sanoo kansanedustajan riippumattomuuden sanatarkasti: ”Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.”

Nyt näyttää kansanedustajia enemmän ohjaavan puoluekuri kuin se, mitä perustuslaki sanoo kansanedustajan velvollisuuksista. Toimiiko kansanedustaja perustuslain edellyttämällä tavalla, jos äänestää vastoin omaa tietoaan puoluekurin velvoittamana?

Nykymenolla rapautetaan kansalaisten uskoa kansanedustuslaitokseen ja sitä kautta koko demokraattiseen järjestelmään.

Veijo Tuunanen

Taalintehdas

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT