Lukijalta

Biodieseliä tienvarsilta

Lukijalta 30.04.2018

Kiinalainen Kaidi kaavailee rakentavansa Kemiin biojalostamon. Se tuottaisi biodieseliä sahausjätteestä, harvennuspuustosta ja raivausrisukoista.

Hankeella on toteutuessaan merkittävä kansantaloudellinen vaikutus Suomelle. Investoinnin kokonaisarvo olisi noin 900 miljoonaa euroa.

Investoinnilla on toteutuessaan myös huomattava työllisyysvaikutus. Jalostamon rakentaminen vaatii 4 000 henkilötyövuotta ja valmis tehdas luo Kemiin yhteensä 150 vakituista työpaikkaa. Tämän lisäksi jalostamo tuottaa satoja työpaikkoja alihankkijoille, kuten hakkuuyrittäjille, kuljetusalalle ja laitevalmistajille.

Tässä on erinomainen keino saada kaikkien Pohjois-Suomen teiden varrella olevat metsät kunnostetuiksi. Nykyään Lapissa sattuu tuhansia hirvieläinkolareita. Niistä koituu jopa kohtalokkaita henkilövahinkoja. Kaiken kaikkiaan vakuutusyhtiöiden korvaukset nousevat vuosittain kymmeniin miljooniin euroihin.

Raivaamalla teiden varret siten, että tieltä on näkyvyys 30 metriä metsän puolelle, autoilija näkee tielle tulevan eläimen ajoissa ja törmäys on vältettävissä. Tällainen metsän raivaus ei sinänsä ole kannattavaa, mutta liiketurvallisuuden lisääminen tekee siitä suositeltavan.

Lapin kansanedustajat voisivat ottaa onkeensa tämän asian ja saada pisteitä tililleen.

Eelis Pulkkinen

Raanujärvi

Aiheeseen liittyvät artikkelit