Lukijalta

Maatalouden Itämeri-syytöksillä pitkät perinteet

Lukijalta 30.05.2018

Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoitus (MT 21.5.) käsitteli upeasti väittämää, jota on systemaattisesti viljelty 1970- luvulta asti eli noin 50 vuotta.

Ensin totean, että tähän väärään, ideologiseen väittämään ei ole osattu vastata riittävällä taidolla. On todennäköisesti pelätty viestintäraivoa, leimautumista.

1970-luvun taistolaisliikkeen yhtenä ideologiakärkenä oli murtaa yksityinen omistusoikeus Suomessa. Tässä erityisenä kohderyhmänä olivat ja ovat edelleen maanviljelijät, jotka omistavat metsiä, peltoja ja vesialueita.

Vaurastuva Suomen kansa ei kuitenkaan syttynyt neuvostotaustaiseen taistolaisuuteen ja maamme yhteiskuntajärjestys säilyi nykyisenä. Nämä nuoret anarkistit, nykyiset poliitikot vaihtoivat naamiota – taistolaisuus hylättiin.

He ottivat radikaalin vihreyden, ympäristönsuojelun viiteryhmäkseen. Viholliset toki säilyivät samoina. Maatalous oli ja on edelleen päävihollinen, sen tulisi mediassa näkyä aina epäedullisessa valossa.

Suomeen rakennettiin 80-luvun alussa laaja ympäristöalan koulutus ja hallinto. Vihervasemmisto otti nämä laitokset omikseen. Tätä taustaa vasten ymmärtää paremmin, että vääriä ympäristöväitteitä ei ole juurikaan viranomaisten toimesta kumottu, päinvastoin.

Väittämät ovat muuttuneet 50 vuoden toiston ansiosta "totuudeksi".

Virallinen ympäristö-Suomi luennoi edelleen seuraavasti: Suomen osuus Itämeren saastuttamisessa on 10 prosenttia ja tästä 60 prosenttia on maatalouden aiheuttamaa (fosfori). Nämä luvut on vedetty hatusta. Niitä ei ole mitenkään tieteellisesti todennettu, kun pelkkä väittämä on tehonnut.

Yleisin toistettu väite kuuluu: ”Fosfori ja erityisesti lannoitefosfori valuu pelloilta vesistöihin ja lopulta Itämereen”. Tällaisen väitteen voi esittää vain henkilö, joka ei tunne fosforin kemiaa tai ei halua tuntea.

Esimerkiksi lannoitefosfori samoin kuin karjanlannassa annetut ravinteet muokataan kylvöjen yhteydessä peltomaan sisään. Liukoinen fosfori on hyvin herkkä sitoutumaan, muodostamaan sidoksia, kemiallisia yhdisteitä maahiukkasissa. Lannoitefosfori sitoutuu maahan, se ei kulkeudu senttiäkään.

Vain kasvin juuriston kautta fosforia ja muita ravinteita kulkeutuu kasvavaan solukkoon. Fosforia ei saa pellolta vesistöön, kuin heittämällä lapiolla maata veteen. Eroosio ja tulvat siirtävät joskus maamassoja, silloin tietenkin liikkuu myös niihin sisältyviä alkuaineita, ravinteita.

Mistä sitten fosforia kulkeutuu Itämereen? Kaupunkien ja kuntien jätevedenpuhdistamot ovat valtaosin Suomessa ikäloppuja ja ylikuormittuneita. Äkilliset sadevedet, jotka säädösten vastaisesti holahtavat taajamissa jätevesien joukkoon, aiheuttavat herkästi ylijuoksutuksen ja suorat valumat. Näitä ei aktiivisesti valvota.

Toinen suuri fosforintuottaja on luonnollinen hajakuormitus. Hajakuormituksen punavihreä virkamieskunta laskee maatalouden aiheuttamaksi.

Hajakuormitus on luonnon, kesän ja talven aiheuttamaa kasveista ja mikrobeista vapautuvaa fosforia.

Vaikka Suomessa ei olisi yhtään ”maajussia”, fosforia olisi veden kiertokulussa sama määrä kuin nytkin. Suomen maapinta-ala on kesäisin vihreän kasvuston peittämää, pakkasten tullessa osa kasvustoista kuolee ja lakastuu. Tämä kasvimassa hajoaa mikrobien toimesta alkuaineiksi maan pinnalla.

Tästä hajoavasta massasta on osa liukoista fosforia. Keväällä, kun sulaminen alkaa, mutta maa on vielä roudassa, kulkeutuvat kasveista vapautuneet ravinteet pintavalumina osittain vesistöihin. Tämä on hajakuormitusta, jolla ei ole mitään tekemistä maatalouden kanssa.

Peltoviljely vähentää päinvastoin hajakuormitusta, koska niiltä alueilta korjataan kasvusto talteen. Suomen pellot ovat vain muutama prosentti maapinta-alasta.

Jukka Tuori

agronomi, MMM

Huittinen

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT