Lukijalta

Suhteeton, aatteellinen ilmastoahdistus

Lukijalta 05.12.2018

Ilmastomuutos ahdistaa. Aihettakin on. Ilmastonmuutos­paneelin IPCC:n raportti sysäsi laukalle niin tutkijat, mediat kuin kuuluisan pienen ihmisen ajatuksineen. Keneen minä luotan, mitä voin ja minun pitää tehdä – nyt hetikö?

Olennaista onkin, keiden esittämiin faktoihin nojaten toimimme kestävästi ja vaikuttavasti.

Toimenpiteitä vaaditaan nyt ja heti hallitukselta. Erityinen mielenkiinto kohdistuu hiilinielujen lisäämiseen. Toimenpiteiden vaikuttavuudesta on käynnissä laaja tieteellinen sekä poliittinen taistelu. Eritoten yhden totuuden markkinoijat, metsiemme hoidossa ja hakkuissa, mätkivät jo toimittajia sekä tutkijoita, jotka uskaltavat tarjota vaihtoehtoja.

Metsänhoitotieteen professori Heli Peltola ilmaisee edellisen kauniisti (Saimaa 3/2018), että ”lopputulokseen vaikuttavat vahvasti tarkastelun näkökulma ja aikajänne sekä vastaajan omat intressit”.

Arvostettu ilmastoasiantuntija sekä Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas näkee (MT 7.11.) hiilinielujen kasvattamisen pitkän aikavälin ilmastopolitiikkana. Liian lyhyt aikajänne hiilinieluissa on ongelma myös EU:n sitoumuksissa.

Tärkeintä olisikin nopeasti vähentää päästöjä. Niin nähdään myös IPCC:n raportissa. Siinä ei keskitytä metsien hakkuiden rajoittamiseen.

Ilmastokeskustelussamme on sen alkumetreillä jääty jankkaamaan jatkuva­peitteisen ja jaksollisen metsän­kasvatuksen paremmuudesta. Päätehakkuiden täyskiellolle eikä yksinomaan jatkuvalle kasvatukselle ole ekologisia ja taloudellisia perusteluja. Molemmat tavat soveltuvat – ja jo vuosikymmeniä käytettyinä – eri puolille maatamme erilaisilla metsälohkoilla.

Me maallikot voimme mätkiä edelleen toisiamme nimellä tai nimimerkin suojista uskomme varassa. Tosin hän, joka haluaa kaiken tehtävän tiukasti ilmastoperusteisesti, niin eikös silloin tulisi uudistaa myös ne vanhat metsät ja suojelu­alueet, joilla hiilen­sidonta on jo loppunut?

Pitkän aikavälin tarkastelu on hiilinieluissa tärkeintä – ajattelen toistaiseksi. Metsähallituksella – valtion jäsenten metsistä – on jo noin 2/3 suojelu­alueita (kuusi miljoonaa hehtaaria), joilta puuta ei korjata ja talouskäytössä kolmasosa.

Suhteellinen tarkastelu joko helpottaa tai lisää ahdistusta. Globaali osuutemme hiilidioksidipäästöistä on noin 1,4 promillea – siis promillea.

Maapallon puuvarannoksi arvioidaan noin 434 miljardia kuutiota. Suomen vahvasti kasvava kokonaispuuvaranto on siitä vain 2,5 miljardia kuutiota. Venäjän ja Brasilian vastaavat luvut ovat molemmilla noin 81 miljardia.

Kanada tunnetaan metsistään ja siellä on puuvarantoa noin 47 miljardia kuutiota. Kanadan metsissä on viime vuosina ilmennyt vakavia huolenaiheita. Laajat yli-ikäiset, pystyyn kuolevat metsät, niiden tuholaisten määrän kasvu sekä metsäpalot vaikuttivat niin, että Kanadan metsien netto­päästöiksi arvioitiin vuonna 2015 noin 220 miljoona tonnia. Se oli monin­kertaisesti enemmän kuin Suomen metsien hiilinielu.

Vaikka valintamme olisi koko metsävarantomme täyssuojelu ja metsätalouden alasajo, ei se riittäisi globaalien ilmastohaasteiden ratkaisuun.

Korkeatasoiselle suomalaiselle metsäosaamiselle on edelleen kysyntää monissa suurten metsävarojen maissa. Samoin on toimittava metsänhoito­yhdistysten ja metsänomistajien paikallistasolla.

Jussi Huttunen

maakuntaneuvos

pienmetsänomistaja

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT