Lukijalta

Keskittämisessä perikadon merkit

Lukijalta 18.01.2017

Suomalaisessa valtamediassa kaupungistuminen ja väestönkeskitys etenkin suuriin kaupunkeihin esitetään lähes poikkeuksetta positiivisena, tarpeellisena, jopa välttämättömänä kehityskulkuna.

Tosiasiassa ylivoimainen osa maailman kaupungistumisesta tapahtuu nykyisin kehitysmaissa. Niissä maaseudulla asuvien on pakkomuutettava suurten kaupunkien laidoille slummeihin ylikansoittumisen, ilmastonmuutoksen ja maa­ seudulta puuttuvan alkeellisenkin infrastruktuurin takia. Kysyä sopii, missä määrin edellä mainitut seikat pätevät Suomen tilanteeseen.

Mediassa esitetään, että Euroopan tasolla Suomi olisi vielä kaupungistumisen takapajula. Näin, vaikka tosiasiassa Suomi on eurooppalaisessa vertailussa samoilla tasoilla tai kaupungistuneempi väestöltään kuin monet muut maat (Ruotsi 85 prosenttia, Suomi 84 prosenttia, Saksa 74 prosenttia, Espanja 77 prosenttia, Italia 68 prosenttia).

Kulttuurifilosofi Oswald Spengler esitti jo 1920-luvulla pääteoksessaan Länsimaiden perikato kulttuurien perikadon ja lopun merkeiksi muun muassa kaupungistumisen, yltiöpäisen individualismin, syntyvyyden alenemisen, suurten kaupunkien samankaltaistumisen, ammattiarmeijat, maaseudun halveksunnan sekä uskonnottomuuden lisääntymisen.

Suomessa nyt vallan saanut helsinkiläinen keskushallinto ja sitä myötäilevät puolueet ovat markkinoineet ja määränneet toteutettavaksi ideologian, jonka mukaan pääkaupunkiseutua on kasvatettava kaiken kustannuksella.

Maakuntien keskuskaupunkien ja etenkin yliopisto­kaupunkien on lupa tulla sekundäärikeskuksiksi, joihin sallitaan jonkin verran tulla Helsingistä johdettua hyvää: korkeampia oppi­laitoksia, sairaaloita, alemman tason hallintoa.

Uusimpana asiana on lakkauttaa pienemmiltä paikkakunnilta myös perus­tasoon kuuluvia väestön palveluita: ammatillista koulutusta, terveyden­hoitoa, postinkulkua, eri viranomaispalveluja. Näin väestöä ohjataan muuttamaan suuriin keskuksiin.

Pienillä kaupungeilla ja maaseudulla on välttämättömän pahan rooli. Niille ei tarjota yhteisen kansamme tuottamia resursseja, vaan niitä pyritään siis edelleen supistamaan muka tarpeellisen kehityksen nimissä.

Pienemmille kaupungeille sallitaan oma roolinsa siinä tapauksessa, että niissä on yksityisesti kustannettua teollista toimintaa, joka tuottavuutensa kautta palvelee myös suuria paikkakuntia.

Vallitseva keskittymisen suosiminen on yllättävää siinä mielessä, että tällä hetkellä väestöllä olisi selvästi paremmat mahdollisuudet kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa asua hieman etäämmällä suurista keskuksista, vaikkapa lähellä luontoa. Tämä on muun muassa edistyneen ja yhä halvemmaksi käyneen tietotekniikan sekä monipuolisten energiantuotantomuotojen ansiota.

Suomessa kaupunkeihin muutto edellyttää valtiovallan taholta voimakasta keskittämistä sekä tuen tarjontaa pääkaupunki­seudulle ja maakuntien keskuskaupungeille.

Se tuen tarjonta on kyllä hyvässä vauhdissaan. Myös keskuskaupungeissa asuvat maakuntien hallintojohtajat edistävät motivoituneesti omien asuinpaikkakuntiensa kehitystä. Muusta välittämättä.

Pentti Paakki

varatuomari

Raahe

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT