Lukijalta

Onko hyvinvointi hävittänyt onnellisuuden?

Birgitta Wulf-Luhtanen
Lukijalta 14.12.2015

Muistammeko ja osaammeko enää kunnioittaa saamaamme vapautta?

Vietimme juuri Suomen 98:tta syntymäpäivää. Suomi oli syntyessään toisenlainen kuin nyt.

Olimme kiitollisia voidessamme siirtyä Venäjän vallan alta pois. Saimme odottamamme itsenäisyyden, vapauden ja oikeuden määrätä omista asioistamme.

Tuosta päivästä on kulunut pian sata vuotta. Se on pitkä aika.

Muistammeko ja osaammeko enää kunnioittaa saamaamme vapautta? Onko sitä meillä enää? Mitä itsenäisyys ja sana Suomi meille tänä päivänä merkitsee?

Onko itsenäinen maamme esimerkiksi hyvinvointimme suhteen palaamassa itsenäisyytemme alun päiviin?

Kun Suomi itsenäistyi vajaat sata vuotta sitten, osa suomalaisista näki nälkää ja puutetta oli lähes kaikesta. Elämä oli hyvin erilaista.

Ei ollut juoksevaa vettä, ei kattavaa sähköverkkoa, ei valmisruokia eikä ollut valmisvaatteita. Ei ollut edes ruokakauppoja niin kuin nykyään. Maanviljelys tuotti perheille sen elannon minkä maa antoi.

Elimme maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa. Sukupolvet elivät yhdessä saman katon alla. Toisista välitettiin.

Maamme väkiluku oli tuolloin 3,1 miljoonaa, nyt meitä on 5,5 miljoonaa – 2,4 miljoona enemmän. Maahamme on rakennettu sähkö-, viemäri-, ja kaapeliverkostoja, kaupunkeja kerrostaloineen, eikä maatalous ole enää pääelinkeino monellekaan.

Teollinen tuotanto, tavarat ja palvelut ovat yhä enenevässä määrin ulkomaisten toimijoiden omistuksessa. Elämästämme on tullut monimutkaisempaa ja monin tavoin hankalampaa. Ennen ei kulutettu ja tuhlattu niin kuin tänä itsenäisyytemme aikana.

Kukaan meistä joka ei ole elänyt itsenäisyytemme alkuaikoja, tuskin osaa kuvitellakaan miten paljon elämämme on liki sadan itsenäisyytemme vuoden aikana muuttunut. Maatalous elätti perheitä ja lapset hoidettiin siinä samalla.

Ei ollut päivähoitojärjestelmää eikä lapsilla vaihtuneet hoitajat. Lapset eivät jääneet vaille virikkeitä, siitä eläimet ja ympäröivä luonto piti huolen. Yhteisö katsoi niin lasten kuin vanhustenkin perään.

Kuolema oli läsnä ja se hyväksyttiin elämään kuuluvana asiana. Lapset oppivat hyväksymään elämän tosiasioita luonnollisena osana elämää.

Byrokratia ja talouskasvu olivat tuntemattomia käsitteitä. Toki ihmiset odottivat parempia aikoja.

Liki sata vuotta myöhemmin olemme tilanteessa jossa maatalous on hiipumassa, sukupolvet on erotettu toisistaan ja ihmiset ovat siirtyneet omiin lokeroihinsa, kuka minnekin. Avioerot ovat lisääntyneet ja ihmiset ovat yhä enemmän yksin, vaikka meitä on tuo 2,3 miljoonaa ihmistä enemmän.

Kukaan tuskin kaipaa aikaa, jolloin juoksimme pihan perällä ja kannoimme vettä kaivosta. Vielä itsenäisyytemme alkuaikoja muistoissaan kantavat vanhuksemme tuon ajan muistavat, mutta muistammeko me heitä.

Olemmeko nyt aiempaa onnellisempia itsenäisen Suomen kansalaisia vuonna 2015?