Lukijalta

Pohjois-Karjalasta ei pidä tehdä petoreservaattia

Lukijalta 23.11.2016

Luontojärjestöt, osa virkamieskuntaa ja poliitikkoja ovat saaneet aikaan muun muassa Pohjois-Karjalassa peto-ongelman, joka on paikallisväestön kannalta jo kestämätön. Myös omat edunvalvonta- ja yhteistoimintajärjestömme, kuten riistanhoitoyhdistykset ovat ponnettomia ongelman edessä.

Nurmeksen, Lieksan (pois lukien Koli)) ja Ilomantsin alueille hirvenpyyntilupia ei ole tänä vuonna myönnetty petotilanteesta johtuen. Tilanne on pääosin seurausta tapahtuneesta petokannan kasvusta, mutta myös halusta turvata lisääntyville pedoille ravinto.

Erityisesti susien katsotaan tarvitsevan mainituilla alueilla kokonaan rauhoitetun hirvikannan pysyäkseen elinvoimaisena. Vastaavan ilmiön pelätään leviävän myös muihin kuntiin petokannan lisääntyessä.

Tämän syksyn kokemukset osoittavat Lieksassa ja Nurmeksessa, että vahvan petokannan alueilta hirvet siirtyvät tihentymiksi turvalliseksi kokemilleen alueille, erityisesti Pielisen ranta-alueille. Näin näyttää tapahtuneen myös Juuassa. On todennäköistä, että esimerkiksi Nurmeksessa syntyy hirvikeskittymiä, jotka aiheuttavat merkittäviä metsävahinkoja.

Tämän vuoden riistahavainnot osoittavat myös, että Pohjois-Karjalassa susi- ja karhukannat ovat vahvat ja täysin ylimitoitetut lajien säilymisen kannalta. Lisääntyvän petovaaran takia rajaseutukunnissa joudutaan tekemään erityisjärjestelyjä lasten koulukuljetuksiin.

Tuotantoeläimet ovat laitumilla vaarassa. Metsästysharrastus koirien avulla uhkaa tyrehtyä, kun sudet tappavat koiria.

Ei ole oikein ja kohtuullista, että maamme muutamat alueet joutuvat kantamaan Suomen ja Euroopan petosuojelun aiheuttaman rasituksen omalla kustannuksellaan.

Pohjois-Karjalasta ei saa tehdä petoreservaattia ihmisten ja heidän elinkeinojensa kustannuksella.

Hirvenmetsästyksen kuntakohtainen täydellinen kielto aiheuttaa taloudellisia menetyksiä hirvikeskittymäalueille. Koko kunnan hirvikantaa ei voida petopaineen perusteella suojella ja kasvattaa suoja-­alueilla. Sekä hirvien että petojen kaatolupia myönnettäessä riistanhoitoyhdistysten ja lupaviranomaisten on nykyistä enemmän otettava huomioon paikallisilta asukkailta ja metsästysseuroilta saatava tieto ja niiden tahoilta tulevat esitykset. Riistanhoitoyhdistysten tulee ottaa aktiivisempi ja itsenäisempi ote petopolitiikassa.

Yhdistykset ovat metsästäjien järjestö, mutta niillä on julkisen tehtävänsä perusteella myös velvollisuus toimia aktiivisesti viranomaisiin nähden paikallisväestön etuja ajettaessa. Yhdistysten johto ei saa asettua ikään kuin byrokratiassa ylhäältä johdetuksi ja juoksutettavaksi virkaeliitiksi.

Sulo Eskelinen

puheenjohtaja

Pohjois-Karjalan talous ja luonto ry

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT