Lukijalta

Tutkimus ei vastannut olevaa käytäntöä

Lukijalta 21.10.2011

Hakkuutähteiden keruu ei vähentänyt kasvupaikan ravinteita, toteamuksella on lehdistössä uutisoitu Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusta, jossa selvitettiin 30 vuotta sitten avohakkuualalla tehdyn hakkutähteiden poistamisen vaikutusta uuden metsän kasvuun ja maan ravinnetilaan.

Kovin vähälle huomiolle, jopa suorastaan väärin uutisoiden, on tästä tutkimuksesta kerrottaessa jäänyt se varsin olennainen tekijä, että tuolloin koealoja perustettaessa hakkutähteitä ei kerätty pois neulasineen vaan kuivuneista hakkuutähteistä varistettiin neulaset maahan.

Koska puiden sisältämä typpi on pääosin juuri neulasissa, ei tutkimus anna vastausta nykyisen vallitsevan käytännön mahdollisiin vaikutuksiin.

Tuskinpa kaiken puu-ja neulasmassan mukana poistuvan kaliumin, fosforin ja kalsiuminkaan väheneminen ihan haitatonta ainakaan pidemmällä aikavälillä ole.

Kuinkahan yleisesti kerättäviksi aiotut hakkuutähteet”puidaan” levälleen, annetaan kuivua ja kerätään pois vasta, kun neulaset varisevat? Kovin harvoin, luulisin.

Koska vallitseva käytäntö on erilainen kuin kyseisessä tutkimuksessa, pitänee odottaa vielä varsin kauan ennen kuin saadaan paremmin todellista käytäntöä vastaavien menetelmien vaikutuksista edes suuntaa antavaa tutkimustietoa.

Ahti Mäntymäki

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT