Punkti

Korruptio

Lauri Kontro
Punkti 20.04.2012

Lauri Kontro: ”Korruptio tässä maassa on poikkeus, ei sääntö.”

Suomi on pitkälti korruptiosta eli lahjonnasta vapaa maa. Uskon, että niin on, vaikka Ilkka Kanerva tuomittiinkin lahjuksen vastaanotosta.

Korruptiolla on totuttu ymmärtämään laitonta vaikuttamista päätöksiin siten, että lahjuksen antaja itse hyötyy päätöksestä. Kunnallisessa elämässä tyypillinen korruption kohde on kaavoituksesta vastaava virkamies tai luottamusmies. Rakennusliike antaa lahjuksia, jotta saisi rakennusoikeuden tiettyyn paikkaan.

Toki meilläkin on tällaista tapahtunut. Mutta kun on jääty kiinni, se on ollut aina iso juttu.

Korruptio tässä maassa on poikkeus, ei sääntö. Onneksi.

Kenellekään tuskin tulisi edes mieleen ryhtyä lahjomaan liikennepoliisia. Monissa maissa on arkipäivää, että ylinopeussakko maksetaan käteisellä suoraan konstaapelille. Matka jatkuu eikä merkintää sakkorekisteriin tule.

Tai tuskinpa meillä isotkaan herrat yrittäisivät lahjoa oikeuden tuomaria. Suuressa maailmassa oikeuden lahjominen on yleistä. Tuttu tuomari ja tukku rahaa toimii paremmin kuin paraskaan asianajaja.

Meillä kunnan rakennuslautakunta ei käsittele edes viemärin lupahakemustasi jonon ohi, vaikka kuinka veisit puheenjohtajalle pullon konjakkia.

Suomessa ei yksinkertaisesti asioita voi hoitaa näin. Järjestelmä estää sen ja kansa on pohjimmiltaan rehellistä.

Syyllistyikö Ilkka Kanerva sitten korruption vastaanottoon, kun antoi liukkaiden liikemiesten maksaa juhlansa? Alioikeuden mukaan vastaus on kyllä, Kanerva on syyllinen. Ökypidot eivät olleet tavanomaista suhdetoimintaa.

Lopullinen ratkaisu saadaan, kun hovioikeus ja ehkä korkeinkin on päättänyt asian. Siihen päätökseen ei kukaan voi vaikuttaa.

Aikojen kuluessa myös tavat ja vaatimukset muuttuvat. Nykyisin pidetään tärkeänä, että liike-elämän ja politiikan välillä on selkeä raja. Joskus ennen rajat olivat epäselvemmät.

Aikoinaan Helsingissä itse Elannon pääjohtaja istui vuosikymmenet kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajana. Jäseninä lautakunnassa oli suurten rakennusliikkeiden johtajia.

Kukaan ei nähnyt siinä mitään kummallista.

Nyt tällainen ei tulisi kuuloonkaan. Ajat ovat muuttuneet.

Aiheeseen liittyvät artikkelit