Vieraskolumnit

Kamelin selkä katkesi

Kati Partanen
Vieraskolumnit 13.08.2018

Muutama peräkkäinen katovuosi osoitti sen, miten ohuella marginaalilla on viime vuodet menty.

Huoli maatalousyrittäjien taloudesta ja hyvinvoinnista on kasvanut, syystäkin. Liekö Ruotsin esimerkillä merkitystä, että tilanteen vakavuus on alkanut kirkastua. Kannattavuus on ollut heikko jo vuosikausia, ja nyt se on pohjalukemissa. Kaikki tuotantosuunnat kärsivät samasta.

Jollain toimialalla ratkaisu tällaisessa kannattavuustilanteessa olisi helppo: ala on talousmittarein auringonlaskun ala ja siltä kannattaa hakeutua pois.

Tilanteeseen nähden on kummallista, että maatalous on kaikkea muuta kuin auringonlaskun ala. Ruuan kysyntä, ennen kaikkea jäljitettävän ja turvallisen ruuan kysyntä, on kasvussa.

Viime aikoina on kuulunut viestejä, että tuotannon lopettamisesta ovat alkaneet puhua jo ne intohimoisimmatkin maatalousihmiset. Ne, jotka ovat unelmatyössään, rakastavat eläimiä tai peltotöitä. Ne, jotka ovat harjoittaneet kutsumusammattia sydämellään, ovat investoineet ja nähneet tulevaisuutensa tilalla.

Kannattavuuden ollessa kuralla ei ole mahdollista palkata työvoimaa tai urakoitsijaa helpottamaan työpaineita. Monen talous saattaa olla juuri ja juuri raiteillaan, mutta sairastuminen tai koneiden rikkoutuminen suistavat sen niiltä pois.

Tulevaisuus näyttää kurjalta, kun puolueetkin väläyttelevät vaalienjälkeisen maailman näkymistä muun muassa maatalouden verotuksen kiristymisellä. Kaikki sidosryhmät kyllä pitävät huolen omasta tilanteestaan, viljelijän ahdingon helpottaminenhan on ensisijaisesti jonkun muun tehtävä.

Viljelijää on pikkuhiljaa kiristetty molemmilta suunnilta, sekä tuotteiden ostajien että tuotantopanossektorin taholta. Aina on huomattu, että kestihän nuo vielä tuonkin tuotantopanoksen hinnan noston.

Tuotteiden sisäänostajat kaupassa ovat saaneet lihat ja maidot hyllylle aina vain halvemmalla. Silti viljelijöitä ja tuotteita on vaan riittänyt.

Nyt löytyi se viimeinen, kamelin selän katkaissut korsi. Muutama peräkkäinen katovuosi osoitti sen, miten ohuella marginaalilla on viime vuodet menty.

Lisäksi moni viljelijä kokee, ettei heillä ole ihmisarvoa. Että on joidenkin silmissä eläinrääkkääjä, ilmastonmuutoksen aiheuttaja ja Itämeren saastuttaja. Vähemmästäkin motivaatio kyykkää, kun kuitenkin työtä tehdään tutkijoiden ja neuvojien suositusten mukaan, parhaalla tahdolla ja rakkaudella.

Heinäkuun 24. päivän Helsingin Sanomissa oli peräti kaksi kolumnia liittyen ruokaturvaan ja maatalouden kriisiin: Toisessa käsiteltiin Ruotsin kriisitietoisuutta ja ruokaomavaraisuutta. Toisessa pohdittiin Pohjoismaiden kuivuusongelmaa ja nostettiin esiin luksusasemamme, jossa ruuan osuus kulutusmenoista on hyvin alhainen.

Suomi ja Ruotsi eivät ole ainoita maatalouden kannattavuuskurjuudessa rypeviä maita. Koko Euroopan maatalouden kannattavuus on heikossa hapessa.

Maaseudun Tulevaisuudessahan tämä on tiedetty jo kauan, mutta nyt muutkin mediat vihdoin heräilevät.

Toki vaihtoehto on sekin, että joku suuri maa kiinnostuu puhtaasta suomalaisesta maaperästä ja puhtaista vesistämme. Rahalla voi pian ostaa omalle kansalleen puhtaat ruuantuotanto-olot, jos ne omassa maassa käyvät heikoiksi.

Voi vain pohtia, onko maataloussiirtomaan status suomalaisille hyvä diili. Silloin suomalaista ruokaa ei saa ehkä edes rahalla.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT