Vieraskolumnit

Vastuu vaatia

Mari Pantsar
Vieraskolumnit 29.08.2018

Ilmastokriisin vastaisessa kamppailussa liian pieni on vain teko, joka jää tekemättä.

Rajun kesän äärisäät ovat saaneet monet miettimään, miten voisimme toimia tarmokkaammin ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Tämänkin lehden palstoilla on pohdittu sitä, onko parempi siirtyä kasvispainotteiseen ruokaan vai vähentää lentämistä.

Vastakkainasettelut ovat kuitenkin usein tarpeettomia. Ilmastonmuutoksen torjunta ei ole yleensä joko tai, vaan sekä että.

Tulevina vuosikymmeninä meidän pitää onnistua leikkaamaan päästöt nollaan. Maaliin pääsemiseksi toimia ei tarvita vain joko ruokavaliossa tai liikenteessä, vaan sekä että – ja siihen päälle vielä asumisessa, kuluttamisessa ja monella muulla alueella.

Jos pystyy vähentämään lentämistä, se on ilmaston kannalta erinomainen valinta. Jos taas suosii kasvispainotteista ruokaa, sekin on mainio uutinen. Jos pystyy tekemään molempia, aina parempi!

Päästöjen vähentämiseksi pitää mahdollisimman monen tehdä mahdollisimman paljon, mahdollisimman pian. Tarvitaan pieniä, suuria ja keskisuuria tekoja. Ilmastokriisin vastaisessa kamppailussa liian pieni on vain teko, joka jää tekemättä.

Sitra on julkaissut verkossa hiilijalanjälkitestin, jonka avulla jokainen voi arvioida omaa päästökuormaansa. Työkalua on käytetty jo yli 200 000 kertaa, mikä kertoo suomalaisten olevan kiinnostuneita omien valintojensa ilmastovaikutuksista.

Testi herätti keskustelun siitä, onko vastuu päästöistä yksilöillä vai yhteiskunnalla. Vastaus on sama tuttu: ei joko tai, vaan sekä että.

Vastuu on toki yhteiskunnalla, koska se määrittää valintojemme puitteet veroilla, säännöillä ja määrärahoilla. Jos vaikka junalla matkustamista verotetaan ankarasti ja lentämistä ei juuri lainkaan, ei ole ihme, jos moni valitsee lentokoneen.

Mutta kuka oikein päättää, ostaako lentolipun, tilaako pihvin, lämmittääkö talon polttoöljyllä? Lopulta valinnan teemme kuitenkin me yksilöt.

Toisilla tosiasiallisia vaihtoehtoja on toki enemmän ja toisilla vähemmän. Isossa kaupungissa on helpompi valita joukkoliikenne kuin pienessä kaupungissa tai haja-asutusalueella. Hyvätuloinen voi harkita sähköauton hankkimista, pienituloinen käytännössä ei.

Vastuu ilmastokriisistä on siis yhteinen mutta ei yhtäläinen. Eniten vastuuta on heillä, joilla on yhteiskunnassamme eniten myös valtaa: poliittisilla päättäjillä, yritysjohtajilla, mielipidevaikuttajilla.

Ja silti jokaisella meistä on oma vastuunsa. Hyvä vertailukohta on työpaikka.

Työpaikalla yhden tehtäviin saattaa kuulua siivoaminen, toisen kirjanpito, kolmannen trukilla ajaminen. Jotta kaikilla olisi töitä myös tulevaisuudessa, jokaisen pitää tehdä oma osuutensa. Ei vain joko kirjanpitoa tai trukilla ajamista, vaan sekä että.

Ilmastokriisin vastaisessa työssä meistä jokaisella on taustasta ja tilanteesta riippumatta vähimmillään yksi vastuu. Se on vastuu vaatia.

Kuluttajina meidän on vaadittava ruokakaupassa ilmastoa säästäviä vaihtoehtoja. Lukijoina meidän on vaadittava mediassa enemmän huomiota ilmastoasioille. Asiakkaina meidän on vaadittava pankeilta ja eläkerahastoilta sijoitusten vetämistä fossiilienergiasta.

Ehkä tärkeimmän vaatimuksen aika koittaa ensi keväänä. Silloin Suomessa käydään näillä näkymin kolmet eri vaalit.

Kansalaisina vastuumme on vaatia puolueilta ja ehdokkailta laidasta laitaan sitä, että kaikki tuovat keskusteluun omat käytännön ehdotuksensa päästöjä vähentävistä keinoista. Käsissämme on tehdä kevään vaaleista ilmastovaalit.

Aiheeseen liittyvät artikkelit