Vieraskolumnit

Ymmärrystä löytyy, entä tekoja?

Kati Partanen
Vieraskolumnit 10.09.2018

Kaupan pitäisi tunnustaa vastuunsa.

Viime viikolla käytiin jälleen keskustelua suomalaisen maatalouden tilanteesta, kun selvitysmies Karhinen antoi väliraporttinsa. Järisyttävän uusia uutisia ei kuultu, mutta se sai aikaan mainiota keskustelua: selvitysmieskin toteaa, että ruokaketju ei toimi oikeudenmukaisesti.

Laatunäkökulmasta ketju on kunnossa: tuotteet ovat laadukkaita pellolta kauppaan saakka. Kylmäketju ei katkea, laatu säilyy hyvänä, informaatio kulkee. Ketjussa toiseen suuntaan kulkeva hyödyke sen sijaan tökkää johonkin: raha ei jakaudu ketjussa oikeudenmukaisesti.

Luonnonvarakeskus (Luke) julkisti elokuussa ennusteen maatilojen kannattavuudesta kuluvalle vuodelle. Keskivertomaatilan yrittäjätulo, korvaus omalle työlle ja omalle pääomalle, on sen mukaan tänä vuonna vain 7 200 euroa.

Maitotilan yrittäjätulo on tänä vuonna keskimäärin 16 000 euroa, keskimäärin kahden hengen työstä. Turhaan ruokaketjun rahanjako ei siis ole tapetilla.

Ylen teettämän kyselyn mukaan kuluttajat ovat valmiita maksamaan lisää maidosta, jos tuotto menee suoraan viljelijälle. Muissa tuotteissa tulos olisi luultavasti samansuuntainen.

Kauppa tietysti kieltää tuloksen ja jatkaa halpuuttamista. ”Emme neuvottele suoraan maataloustuottajien kanssa” on vastaus samaan teemaan joka ikinen kerta. Sen sijaan syytetään elintarviketeollisuutta, ettei se korota tuottajahintoja. Neuvottelijoiden vahvuus nousi myös selvitysmies Karhisen kommenteissa esiin: onko elintarviketeollisuudella löperöt kauppamiehet?

Kaupan pitäisi kuitenkin tunnustaa vastuunsa. Jos se toteuttaa kilpailutuksensa epäreilulla tavalla, vaikutus heijastuu tilatasolle saakka. Ruokaketjun vahvin voi nykyään toimia, viranomaisen siunauksella, neuvotteluissa haluamallaan tavalla.

Julkisesti elintarviketeollisuus ei kritisoi, vaan nyökyttelee kaupan mukana, että kyllä on hyvää yhteistyötä. Epäreiluja tapoja ei kuitenkaan ilmianneta kauppatapalautakunnalle, koska sitä ei voi tehdä nimettömästi. Julkisuudessakaan niitä ei uskalleta tuoda esiin.

Kilpailulaki on sallinut kaupan vahvan aseman: epäreilu kilpailuttaminen on ok, koska se sataa näennäisesti kuluttajan laariin. Kuluttajaan kuitenkin suhtaudutaan aliarvioivasti, sen arvioidaan jahtaavan vain halpoja hintoja. Suurin osa meistä kuitenkin valitsee kaupasta sen, mikä on helposti ja houkuttelevasti tarjolla. Meidän puolestamme tehdään valintoja, ellemme itse nouse vastaan.

Tehokkain keino viljelijän tilanteen parantamiseksi on aika yksinkertainen: kauppa hillitsee kyykyttävää kilpailutusmenettelyään. Kuluttaja taas valitsee kaupasta suomalaisia brändituotteita tai paikallisten tuottajien tuotteita.

Kaupan omat merkit, private labelit, tähtäävät lähtökohtaisesti vain kaupan osuuden kasvattamiseen. Paras valinta on tuottajaomisteinen brändituote, yrityshän jakaa voitot omistajilleen. Osuuskunnan omistaja on suomalainen viljelijä, joten voitto menee viljelijälle. Mitään sen kummempia järjestelyjä ei oikeastaan tarvita.

Muistutus kaikille kuluttajille: Hyvää Suomesta -merkki, se joutsenlippu, on edelleen oivallinen suomalaisen tuotteen merkki.

Vai tuotetaanko meillä ylilaatua hintaan verrattuna? Jos kerran kaupparyhmien mukaan hinta on ratkaiseva tekijä, onko meidän ryhdyttävä muokkaamaan tuotantoa sen mukaan. Se edellyttäisi myös lainsäädännön muutoksia muun muassa eläinsuojelulakiin. Sallitaan ronskimpi ravinteiden ja kemikaalien käyttö, ennaltaehkäisevä lääkintä, pienemmät pinta-alat per eläin. Otetaan halpuus ohjenuoraksi, niin silläpä tämä maailma kai pelastuu.

Aiheeseen liittyvät artikkelit