Vieraskolumnit

Kunpa saisi hyviä tomaatteja!

Seppo Vuokko
Vieraskolumnit 12.11.2018

Kaupallisessa viljelyssä ovat pääosassa lajikkeet, jotka voidaan poimia raakoina.

Appiukkoni muisteli elämänsä loppuun asti sitä, kuinka hyviä tomaatteja hän söi Syvärillä kesällä 1943. Sen jälkeen hän ei yhtä maukkaita tomaatteja saanut.

Tomaatit oli kasvatettu oman asuinparakin seinustalla ja voimansa ne olivat saaneet – noh, sievistellen sanottuna – kompostista, olivat siis luomua. Tietysti nälkä ja ruuan yksipuolisuus maustivat aivan erityisellä tavalla Syvärin tomaatteja.

Samalla tavoin ystäväni pojanpoika ihmetteli, miksi päiväkodin terveelliset tomaatit ovat pahoja mutta kesämökin seinustalla kasvaneet tomaatit makeita. Samalla pojalle syntyi käsitys, että terveellinen ruoka on pahaa.

Tomaattien maussa on eroja. Aurinkoiselta seinustalta pöytään kannetut kypsät tomaatit ovat varmasti parempia kuin pari viikkoa aikaisemmin puoliraakana poimitut ja varastossa kypsyneet hedelmät.

Kaupallisessa viljelyssä ovat pääosassa lajikkeet, jotka voidaan poimia raakoina, kypsyvät varastossa, kestävät varastointia ja kuljetusta ja näyttävät kauniilta. Maulla ei ole aina ollut niin suurta väliä.

Onneksi viime aikoina kauppojen tomaattivalikoimat ovat lisääntyneet. Tarjolla on herkullisia pikkutomaatteja, terttutomaatteja ja ruokiin soveltuvia pihvitomaatteja.

Joskus rasioihin pakatut kirsikkatomaatitkin ovat tuottaneet pettymyksen: ehkä ne eivät ole ehtineet kypsyä riittävästi tai ovat saaneet matkalla kylmää.

Hedelmien laatu on kiusannut myös tutkijoita. Nykyaikainen geenitekniikka antaa mahdollisuuden selvittää, mistä on kysymys ja myös etsiä ratkaisua tilanteeseen.

Tomaatin koko genomi luettiin, selvitettiin eri geenien yhteyttä tomaatin ominaisuuksiin ja verrattiin viljeltyjä lajikkeita tomaatin kanta-muotoihin.

Villeissä tomaateissa maku oli voimakas ja hedelmälle värin antavaa lykopeenia jopa kaksi kertaa enemmän kuin viljelyissä lajikkeissa.

Kun tiedettiin, mistä geeneistä väri ja maku johtuivat, voitiin geenit siirtää hyväsatoisiin lajikkeisiin. Tuloksena oli joukko uusia maukkaita ja värikkäitä lajikkeita.

Oli vain yksi ongelma: niitä ei saa ottaa viljelyyn eikä niiden hedelmiä myydä. EU-tuomioistuin päätti heinäkuussa pitää niitäkin muuntogeenisinä tuotteina, jollaisia ei päästetä Euroopan unionin markkinoille.

Geenisaksimenetelmä on geenimuuntelua, mutta vanhoihin menetelmiin verrattuna tarkka ja halpa väline. Kasvien ja eläinten jalostus sekä ihmisen perinnöllisten tautien hoito on täsmätiedettä: genomista voidaan leikata pois haitallinen tekijä tai lisätä sinne hyödyllinen ominaisuus.

Perinteinen kasvinjalostus on hidasta. Siinä hyväksyttyjä ovat myös hyvin rajut menetelmät, kuten alkion säteilyttäminen ja voimakkaiden myrkkyjen käyttö uusien mutaatioiden aikaansaamiseksi.

Risteytyksissä eivät siirry pelkästään hyvät ominaisuudet, vaan samalla kulkeutuvat myös haitalliset piirteet. Suuresta jälkeläisjoukosta on etsittävä ne yksilöt, joissa hyvät ominaisuudet ovat mukana, mutta eivät haitalliset. Uuden lajikkeen tuottaminen vie vuosia tai vuosikymmeniä.

Sama koskee myös perinteistä geenimuuntelua. Se on kallista, ja siksi siihen ovat pystyneet vain suuret ylikansalliset yhtiöt. Kalleus ja lajikkeiden monopolisointi ovat olleet osasyynä geenitekniikan vastustukseen.

Geenimuuntelua on pidetty myös riskinä ympäristölle ja terveydelle, vaikka mitään näyttöä ei ole kummastakaan.

Geenisaksimenetelmää voidaan käyttää pienemmissäkin laboratorioissa. Kun uusien jalosteiden tuottajat ovat pieniä yrityksiä, ne kilpailevat keskenään ja tuottavat useampia lajikkeita – mutta vain jos niiden tuotteet pääsevät markkinoille.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT