Vieraskolumnit

EU tarjoaa turvatakuun ruokapöydän antimille

Petri Sarvamaa
Vieraskolumnit 25.01.2019

Ruokaturvallisuuden riskeistä puhuttaessa leikki on kaukana.

Suomalaisten ostoskori on tammikuussa selvästi muuta vuotta terveellisempi. Uuden vuoden lupausten vaikutus heikkenee usein heti helmikuun taitteessa, kuten Helsingin Sanomat hiljattain uutisoi (Minna Pölkki, HS 19.1.). Muutoksia ostoskoriin poimittavien tuotteiden terveellisyyteen on siis luvassa jälleen viikon päästä.

Ostoskorin turvallisuuden kohdalla vastaavaa vaihtelua ei tapahdu. Ei ainakaan EU:ssa.

Asiasta saatiin viime viikolla mustaa valkoisella, kun Euroopan tilintarkastustuomioistuin julkaisi unionin elintarviketurvallisuusmallia arvioivan raportin. Syynäyksessä olivat sekä mallin rakenne että sen käytännön tasolla tarjoama suoja EU:ssa käytettäville elintarvikkeille.

Raportti tihkuu kiitosta. Sen mukaan EU:n tapa valvoa elintarviketurvallisuutta lepää vakaalla pohjalla.

Tämä ei tietysti yllätä – käytetäänhän malliamme kansainvälisenä vertailukohtana. Maailman terveysjärjestön mukaan Euroopan kansalaisten käyttämien elintarvikkeiden turvallisuus taataan maailman korkeimpiin kuuluvalla varmuustasolla.

Poikkeukselliseen tasoon on päästy asettamalla kunnianhimoisia tavoitteita. Kemikaalien turvallisuus pyritään arvioimaan ennen niiden käyttöä elintarvikeketjussa. Tämä maalaisjärjellä ilmeisen järkevä käytäntö ei ole globaalissa mittakaavassa itsestäänselvyys. Siksi unioni on tarkkana myös EU:hun tuotavien elintarvikkeiden kanssa. Niiden on täytettävä samat korkeat turvallisuusvaatimukset.

Täysin puhtain paperein systeemimme ei tarkkaa arviota läpäissyt.

Punakynä alleviivasi muun muassa elintarvikkeissa, rehuissa, kasveissa ja elävissä eläimissä esiintyviä kemikaaleja koskevan Refit-ohjelman keskeneräisyyttä. Komission vuonna 2020 käyttöön ottaman ohjelman on tarkoitus yksinkertaistaa EU-lainsäädäntöä kansalaisten ja sidosryhmien ehdotusten perusteella.

Lisäksi ohjelma tulee vähentämään sääntelyn kustannuksia ja tukea kasvua sekä työllisyyttä.

Kokonaisuus on kuitenkin kiistatta loistava jo nyt. Vastuunjako komission ja EU:n hajautettujen virastojen kesken toimii. Toisin sanoen yhteistyö eurooppalaisella tasolla on paras tapa taata kodeissamme syötävän ruuan turvallisuus.

Yksi mallin suurimmasta vahvuuksista on sen tapa erottaa tieteellinen riskinarviointi ja riskinhallinta. Jälkimmäinen on laajempi prosessi, jossa vertaillaan teknisen arvion lisäksi käsillä olevia vaihtoehtoja, kuullaan asianomaisia osapuolia ja tarvittaessa valitaan, miten riskin suhteen edetään.

Tämä voi kuulostaa sanaleikiltä. Ruokaturvallisuuden riskeistä puhuttaessa on kuitenkin leikki kaukana. Se nousee selvästi esiin aina kun kuluttajien lautasille on eksynyt jotain sinne kuulumatonta.

Moni muistaa muutaman vuoden takaisen hevosenlihakohun. Tapauksessa oli kyse petoksesta tuotantoketjusta. Sen jälkeen hyväksyimme parlamentin kanssa mietinnön, jossa suositeltiin siirtymistä kohti riskeihin perustuvaa valvontaa.

Samat lainalaisuudet pätevät elintarviketurvallisuuteen ylipäänsä: resurssit on järkevää keskittää sinne, missä uhka turvallisuusriskistä on suurin. Silloin ongelmiin voidaan puuttua tiukasti. Asiansa hyvin hoitaville jää puolestaan tilaa hengittää.

Suomi on laadukkaan ja puhtaan ruoantuotannon huippuosaaja.

On meidän etumme, että yhteinen päätöksenteko vaatii kaikilta esimerkkimme seuraamista. Siten saunaillan eväät voi syödä turvallisin mielin riippumatta siitä, onko pöydässä kotimaista ruisleipää vai espanjalaisia tapaksia. Myös ensi kuussa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT