Vieraskolumnit

Energia-, liikenne- ja ilmastopolitiikkaa

Ilkka Herlin
Vieraskolumnit 23.09.2015

Ilkka Herlin: Menestyksen huumassa energiapolitiikan johtoajatus tuntuu kadonneen.

Käärmeen selkäranka katkeaisi, jos se seuraisi Suomen energiapolitiikan kurssia viime vuosilta. Niin sekavaa on toiminta ollut.

Kuitenkin energiapolitiikan roolin tulisi korostua mitä hankalampiin olosuhteisiin mennään. Näköpiirissä ei ole ainakaan helpompia aikoja.

Huonompina aikoina on Suomessakin tehty hyviä energiapoliittisia päätöksiä. Mitä parempia aikoja olemme sitten eläneet, sitä sekavammaksi on tilanne mennyt. Sodan jälkeen päätettiin turvata ruokaomavaraisuus laitoksella, joka tuottaa lannoitetyppeä hakkeesta, siis uusiutuvasta energiasta.

Tämä on ajatus, joka vasta nyt on nousemassa uudelleen keskusteluun niin Kalifornian luomupiireissä kuin Ruotsin maataloustutkijoidenkin kirjoituksissa. Molemmat ovat autuaan tietämättömiä siitä, että elintarvikepula aikanaan synnytti Suomessa tällaisen ratkaisun.

Lämmön ja sähkön yhteistuotanto on toinen suomalainen jokseenkin ainutlaatuinen pulan pakottama ratkaisu. Se piti meidät pitkään energiatehokkuuden kärkimaana. Ehkä liiankin pitkään, koska meille on jäänyt luulo, että olemme jotenkin erinomaisia näissä asioissa.

Kolmas samansuuntainen, mutta jo kyseenalaisempi ratkaisu oli ydinvoimapolitiikkamme 1970-luvulla.

Siinä jouduttiin taiteilemaan idän ja lännen painostuksessa, mutta ratkaisu oli taas luokassaan kärkisuoritus: Loviisaan tilatusta neuvostolaisesta ydinvoimasta suomalaiset insinöörit tekivät maailman tehokkaimman laitoksen. Oltiin ydinvoimasta mitä mieltä hyvänsä, suoritus on enemmän kuin hatunnoston arvoinen.

Ruotsista tilattuun Asean laitokseen liittyi siihenkin monenlaista koplausta, esimerkiksi Kone Oy:n määräysvallan ostaminen Wallenbergeilta takaisin Suomeen.

Menestyksen huumassa energiapolitiikan johtoajatus tuntuu kuitenkin kadonneen. Olkiluotoon on rakennettu ydinvoimalaitosta, eikä kukaan vieläkään tiedä milloin laitos valmistuu tai mitä se maksaa. Fennovoiman Pyhäjoen hankkeeseen on jotenkin jääty koukkuun. Kukaan ei tiedä rakennetaanko sitä, vai halutaanko sitä ylipäänsä ollenkaan. Fortumin rooli Suomessa ja Venäjällä on epäselvä.

Kotimainen uusiutuva hake on korvattu tuontikivihiilellä suomalaisen ohjauspolitiikan seurauksena, tuulivoiman rakentaminen on loppunut kokonaan. Pääkaupungin lämpö ja sähkö tuotetaan enimmäkseen ydinvoimalla ja fossiilisilla polttoaineilla, kuten hiilellä ja niin edelleen.

Pitäisikö asettaa päämäärät ja niiden mukaiset keinot uudestaan? Itse ehdottaisin seuraavaa: päästöttömyys ja omavaraisuus ovat tärkeimmät tekijät energian tuotannossa ja käytössä. Niihin päästään säästämällä ja uusiutuvilla energialähteillä. Energiasäästöjä kansantalous saakin energiavaltaisen teollisuuden vähin erin jättäessä Suomen. Sekin teollisuus pitäisi korvata jollain muulla.

Toisaalta yhteiskunta käyttää sähköä aina vaan enemmän. Lopputulemaa ei kukaan osaa arvioida. Kun tiedämme että liikenne on suurin fossiilisen polttoaineen syöjä, pystymmekö siirtymään esimerkiksi sähköautoihin ilman uutta ydinvoimaa? Olemmehan jo nyt sähköntuoja.

Yksi kotoinen realistinen ratkaisu siirtyä päästöttömään tai jopa entistä enemmän hiiltä sitovaan liikennepolttoaineeseen on biokaasu.

Jos biokaasu tuotetaan nurmesta sitomalla samalla vaikkapa puunjalostusteollisuudesta saatua ylijäämähiiltä takaisin maaperään, voi autoilun hiilitase parantua yllättävästi. Samalla voitaisiin parantaa maaperän kuntoa siten, että päästöt vesistöihin vähenevät ja sadot kasvavat.

Kun EU tuntuu vaativan yhä suurempia nurmipinta-aloja Suomelta, tässä olisi yksi tapa hyödyntää tilanne.

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit