Vieraskolumnit

Venäjä tietää mitä tekee

Petri Sarvamaa
Vieraskolumnit 31.07.2015

Petri Sarvamaa: EU:n tiivis, yhteinen linja tarkoittaa, etteivät 1970-luvun opit enää kanna.

Venäjän mediassa uutisoitiin viime viikolla Suomen vahvistavan puolustustaan Venäjän vastaisella rajalla. Uutiset tulkittiin nopeasti merkiksi Suomen militarisoitumisesta ja Venäjä-vastaisuudesta. Duuman puolustuskomitean varapuheenjohtaja Sergei Shigarev lausui Suomen toimineen viime aikoina toistuvasti vihamielisesti Venäjää kohtaan.

Väitteet ovat kovia, eikä niitä voi sivuuttaa merkityksettöminä. Unohdetaan alkuun se, että Suomen puolustusministerin mukaan joukkojen liikuttamista tai vahvistamista ei ole edes tapahtunut.

Suomella on täysi oikeus järjestää maanpuolustuksemme parhaaksi näkemällämme tavalla. Naapurisuhteista pitää toki huolehtia, mutta joukko-osaston siirtäminen paikasta toiseen ei vielä tee Suomesta uhkaa kenellekään.

Lausunto nostaa esiin kaksi huolenaihetta. Moskovan ärähtäminen aiheesta julkisesti vie ajatukset väistämättä YYA-vuosiin, jolloin Suomen sisäiset asiat olivat aina myös naapurin asioita.

Valtapiiriajattelu on tehnyt paluun Venäjän doktriiniin viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja se antaa syytä odottaa vastaavien lausuntojen vain lisääntyvän jatkossa – riippumatta valitsemastamme vastaustavasta.

Toistuvat ilmatilaloukkaukset, puutulleilla uhkailu sekä herkkyys kommentoida Suomen liittoutumiskeskustelua ovat tapa pitää ihmisten mielissä, kenen naapurina olemme. Venäjä on johdonmukaisesti ja suunnitelmallisesti laajentanut käyttämiään keinoja vaikuttaa.

Naapuri ei pelaa ulkosuhteillaan noppaa ja menesty tuurilla, vaan kyse on kärsivällisestä shakista.

Toinen huoli on Venäjän taitava mediakoneisto. Ei ole väliä, että Shigarevin lausunto tuntuu suomalaisen korviin uskomattomalta.

Tavallinen venäläinen saa uutisista valmiin maailmankuvan keinotekoisine uhkineen, jota tuetaan kansallismielisellä retoriikalla ja ripauksella näennäistä objektiivisuutta. Viesti on täysin Kremlin sanelemaa, ja se menee perille tehokkaasti.

Putinin ensimmäinen askel valtaan nousun jälkeen oli ottaa haltuun maan televisiokanavat. Vuosikymmen myöhemmin itsenäisiä valtakunnallisia kanavia ei ole jäljellä ainuttakaan. Neuvostoajoista poiketen ilme on länsimaisen moderni. Poliittinen satiiri on tietyissä rajoissa sallittua, mikä luo osaltaan kuvaa kriittisyydestä. Itse uutisiin asti sananvapaus ei ylety.

Venäjän median tilan ymmärtäminen on olennainen osa päätöksentekoa. Voisimme teoriassa toimia jokaisessa kiistanalaisessa asiassa täysin Moskovan toiveiden mukaan, mutta jos valtiojohto silti haluaa luoda uhkakuvan Suomesta, se pystyy sen tekemään. Epämiellyttävien otsikoiden varomisella ei voi tätä peliä voittaa.

Emme voi myöskään vaieta faktoista. Ennen vaaleja silloinen puolustusministeri Carl Haglund allekirjoitti yhdessä muiden pohjoismaiden puolustusministereiden kanssa kirjoituksen, joka sisälsi Venäjän osalta vain tosiasioita. Moskova ärähti. Tekstistä saatiin aikaan jopa pienimuotoinen sisäpoliittinen kriisi. Kääntöpuolella on kuitenkin merkitystä – miltä olisi näyttänyt, jos Suomen puolustusministeri olisi puuttunut listasta?

Ruuvi tulee kaikella todennäköisyydellä kiristymään entisestään. Valtionjohtomme suurimpia tehtäviä tulevina vuosina on kestää tämä paine ja jatkaa valitulla suunnalla.

EU:n tiivis, yhteinen linja tarkoittaa, etteivät 1970-luvun opit enää kanna. Linja antaa samalla vahvan selkänojan rakentaa uudenlaista, ajassa paremmin kiinni olevaa Venäjä-politiikkaa: kiihkoilematonta, suoraselkäistä ja pitkäjänteistä linjaa, jossa heijastuu modernin Suomen arvot.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT