Poissa silmistä, poissa mielistä

Kaikessa lainsäädännössä pitäisi olla selvää, että ennen lakiesityksen antamista olisi selvitetty sen vaikutukset. Näin ei aina tapahdu, vaikka yksittäisellä lailla voi olla laajat vaikutukset kokonaisuuteen.

Suomessa ja EU:ssa säädetään kiireellä lakeja, joiden tarkoituksena on estää ilmastonmuutosta. Kiireessä saattaa jäädä huomaamatta, että lainsäädännöllä saattaa olla isommassa kuvassa päinvastainen vaikutus kuin on haluttu.

Euroopan unionin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Välitavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä päästöjä vähennetään 55 prosenttia. Tavoitteet on kirjoitettu viime kesänä voimaan tulleeseen ilmastolakiin, joten tavoitteet ovat laillisesti sitovia.

Keinot tavoitteiden saavuttamiseksi ovat komission vuonna 2019 julkaisemassa vihreän kehityksen ohjelmassa (Green Deal). Ohjelmaan liittyen komissio julkisti viime kesänä laajan ilmasto- ja energialakipaketin (Fit for 55). Neuvottelut komission esityksestä on tarkoitus käydä tänä syksynä.

EU:n tavoitteet ovat hyviä, mutta lopputulos voi kääntyä tavoitteita vastaan. On hyvinkin mahdollista, että päästöt kyllä EU:ssa vähenevät, mutta ne siirtyvät toisiin maihin.

Osana vihreää sopimusta on EU:n pellolta pöytään -strategia. Sillä tavoitellaan tehokasta siirtymää kestävään ruuantuotantoon. Kielin yliopiston tutkimuksen mukaan Pellolta pöytään -strategialla olisi toteutuessaan huolestuttavia seurauksia. (MT 27.9.)

Strategian seurauksena EU:n oma ruuantuotanto supistuisi rajusti ja tuonti lisääntyisi, ruuan hinta nousisi ja maankäyttösektorin hiilivarastot vähenisivät 50 miljoonalla tonnilla. Koska ruuan tuonti EU:hun lisääntyisi, kasvaisivat maatalouden kasvihuonekaasujen päästöt EU:n ulkopuolisissa maissa noin 54 miljoonaa tonnia.

Ovatkohan EU-parlamentin ympäristö- ja maatalouskomiteoiden jäsenet tienneet, mistä olivat päättämässä hyväksyessään Pellolta pöytään -strategian? Euroopan tuottaja- ja osuustoimintajärjestön Copa-Cogecan pääsihteerin Pekka Pesosen mukaan komissio ei halua, että esimerkiksi Pellolta pöytään tai biodiversiteettiä koskevista strategioista tehtäisiin kattava vaikutusanalyysi.

Suomella on EU:ta tiukemmat ilmasto- ja ympäristötavoitteet. Todellinen vaara on, että niiden toteuttaminen kotimassa siirtää päästöt muiden maiden kontolle. Emeritusprofessori Heikki Kallio ja lääkintöneuvos Sakari Alhopuro muistuttavat tässä lehdessä olevassa Yliö-kirjoituksessaan, että Suomi on onnistunut erinomaisesti ulkoistamaan ylikulutuksen jalanjäljen. Heidän mielestään solidaarisuus on kuitenkin ehto maapallon elinkelpoisuuden säilymiselle.

Sähkön kulutukset arvioidaan kaksinkertaistuvan lähitulevaisuudessa. "Päästöttömän" sähkön tuotanto ja käyttö tarvitsevat paljon muun muassa terästä, betonia ja kaivoksista saatavia harvinaisia mineraaleja. On epärehellistä, jos samaan aikaan vaatii siirtymistä sähköön ja vastustaa kaivoksia.

Tietokirjailija Jani Kaaro kirjoittaa Ylen kolumnissaan, että jos maailma haluaa ”vihreän siirtymän”, tie sinne on kaikkea muuta kuin vihreä. Hän muistuttaa, että jos kaivos ei tule sinun takapihallesi, se tulee jonkun toisen takapihalle. (Yle 26.9.)

Kaaro pelkää, että nykyisen elokapinasukupolven lapset ovat kauhuissaan, kun he katsovat maailmaa, josta on louhittu kaikki vihreään siirtymään tarvittavat mineraalit.

EU:ssa ja Suomessa ilmastokeskustelua käydään liian suppeasti. Vaikka juhlapuheissa korostetaan ilmastonmuutoksen olevan globaali ongelma, teoissa korostuu ympäristöajattelu, jossa päätösten seurauksista ei tiedetä tai – vielä pahempaa – ei välitetä. Ilmastonmuutosta ei torjuta ajattelemalla, että poissa silmistä, poissa mielistä. Se on hurskastelua.

Jos maailma haluaa ”vihreän siirtymän”, tie sinne on kaikkea muuta kuin vihreä.