Politiikka ja talous

Byrokratian perkaaminen alkaa Etelä-Pohjanmaalta

Politiikka ja talous 05.07.2015

Maatalousnäyttely Farmarissa Joensuussa tavoitettu kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio lähtee pian perkaamaan byrokratian purkumahdollisuuksia kiertämällä Suomea ristiin rastiin. Ensimmäiseksi hän suuntaa Etelä-Pohjanmaalle.


Liisa Yli-Ketola
Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio viihtyy maatalousnäyttelyssä ja aikoo olla paikalla tapaamassa ihmisiä koko tapahtuman ajan.

Uusi hallitus on ryhtymässä toimiin luvatussa byrokratian purkamisessa. Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio on jo loppukesästä lähdössä maakuntiin perehtymään maatiloihin, vähittäiskauppoihin ja elintarvikealan yrityksiin.

Ensimmäiseksi hän suuntaa Etelä-Pohjanmaalle, mutta aikoo matkata Suomea laajasti ja kuulla käytännön toimijoiden ääntä.

"Haluan konkretiaa, jottei byrokratian purku jää pelkäksi yleiseksi liturgiaksi. Vaarana on, että puhumme toistemme ohi ja liian yleisellä tasolla. Pykälistä olemme lähettäneet jo 80-sivuisen listan komissiolle ja hallinto on tehnyt omat listansa hyviin käytäntöihin liittyen", Husu-Kallio selvittää.

Hän sanoo olevansa nyt nimenomaan "perkaamisvaiheessa", pääministeri Juha Sipilän (kesk.) sanoja siteeraten. Sipilä on eduskunnassa puhunut byrokratian "perkaamisesta, purkamisesta ja joustavoittamisesta".

"Nyt me ministeriössä kuuntelemme toimijoita. Valitsen sopivan otoksen eri tuotantosuuntia ja elintarvikeyrityksiä, joiden ihmiset saavat kertoa asioista siten, kuin he ne näkevät", Husu-Kallio kertoo ja sanoo samaan hengenvetoon olevansa asiasta hirveän innostunut.

Maakuntakierrokset tehdään syksyn aikana ja alkuvuodesta pitäisi olla jotain konkreettista esitettävää poliittisille päättäjille.

Farmari-maatalousnäyttelyssä vieraillut maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) kiitteli sitä, miten ministeriössä nyt byrokratian purku on otettu vakavasti ja työhön on lähdetty tosi mielellä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit