Politiikka ja talous

Caruna korvaa 4 000 kilometriä sähköjohtoja maakaapeleilla

Politiikka ja talous 04.11.2014

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna investoi 120 miljoonaa euroa keski- ja pienjänniteverkkoihin taajamien ulkopuolella Etelä-Suomessa, Koillismaalla ja Pohjanmaalla. Ilmajohdot korvataan maakaapelilla.


Kari Salonen
Carunan hankkeessa tullaan vetämään maakaapelia ilmajohtojen sijaan ja samalla uusitaan pienmuuntamoita. Tässä liitetään maakaapeleita muuntamoon.

Caruna kertoi tiistaina tiedotteessa, että se parantaa maaseudun jakeluverkon luotettavuutta ja sähkön toimitusvarmuutta pääasiassa purkamalla metsissä kulkevia ilmajohtoja ja siirtämällä ne maan alle.

Ilmajohtoja korvataan maakaapelilla noin 4 000 kilometrin matkalla, mikä on viitisen prosenttia yhtiön koko verkon mitasta. Lisäksi verkkoon asennetaan muun muassa puistomuuntamoita ja jakokaappeja.

Tiedotteen mukaan tavoitteena on varmistaa sähkönsiirto ”mahdollisimman hyvin haasteellisissa sääolosuhteissa”. Taustalla on siis myrskyvaurioiden vähentäminen.

Investointiohjelma työllistää 460 henkilöä kolmen vuoden ajan, mutta välilliset työllistävyysvaikutukset ovat noin kaksinkertaiset, toteaa Carunan toimitusjohtaja Ari Koponen .

Verkonparannus maksaa Etelä-Suomessa 75 ja Koillismaalla ja Pohjanmaalla yhteensä 45 miljoonaa. Investointi jakautuu noin 100 paikalliseen projektiin.

Caruna vastaa noin 640 000 yksityis- ja yritysasiakkaan sähkönjakelusta Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla sekä Satakunnassa.

Yhtiöllä on sen oman ilmoituksen mukaan 20 prosentin osuus paikallisesta sähkönsiirrosta Suomessa. Sen verkko on yhteispituudeltaan 79 000 kilometriä.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT