Politiikka ja talous

"Erikoista", sanoi saksalainen sahdista

Politiikka ja talous 15.01.2016

Karjalanpiirakat ja munavoi katosivat suomalaisten matkalla Berliinin messuille.


Eija Mansikkamäki
Saksalaiskuluttajat eivät ihastuneet sahtiin aivan varauksetta.

Berliinin Vihreä viikko eli Elman kaltaiset maaseutumessut alkoivat suomalaisten kannalta kurjissa merkeissä.

"Karjalanpiirakat ja munavoi katosivat matkalla. Ovat ehkä Hampurissa ja ehtivät toivottavasti tänne huomiseksi", MTK:n viestintäjohtaja Klaus Hartikainen harmitteli Suomen messuosastolla avajaispäivänä perjantaina.

Menetys ei kuitenkaan laskenut tunnelmaa, sillä kävijöitä riitti etenkin avajaishetkeen: saksalainen kuohuviini ja kainuulaiset ruiskuoriset muikku- ja sienipiirakat katosivat hetkessä, ja myytävänäkin olleille tuotteille riitti ostajia.

Vuokatin Viinin Nils Colliander kertoi myyneensä kymmeniä pulloja pontikkaa, vaikka varsinainen maistatus alkaa vasta lauantaina.

"Erikoista, ei minun makuuni", sanoi tosin Diana Pueschel Bryggeri-panimos edustavalta Pekka Kääriäiseltä ostamastaan sahtilasillisesta.

Puoliso Bernard piti makua "mielenkiintoisena", ja voisi ostaa toisenkin kerran. Pariskunta edustaa tavallisia berliiniläisiä olutharrastajia.

Vihreä viikko avattiin perjantaina. Klaus Hartikainen kehui avauksessaan puhdasta suomalaista tuotantoa, ja mainitsi erikseen salmonellattomat kananmunat. Suomen osastolla on tusinan verran ruoka- ja matkailualan pienyrittäjiä, jotka kustantavat maistiaiset ja muut käytännössä itse. Monilla mailla maistiaiset maksavat euron tai pari, ja Suomenkin on tarkoitus myydä karjalanpiirakoita.

Suomesta messuilla ovat mukana elintarvikeyritykset Biokia, Bryggeri, Finnspring,  Hommanäs, Lammin Sahti, Linseed, Ravintola Kaski, Roberts, Shaman Spirits, Teamblue, Teerenpeli, Vavesaaren tila, Vuokatin Viini, Visit Finland/Finrelax-ohjelma sekä matkailuyritykset Iloranta, Ilolan maatilamatkailu, Puukarin pysäkki ja Männikkölän pirtti.

Messut kestävät kahdeksan päivää, ja niille odotetaan 400 000 kävijää.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT