Politiikka ja talous

Fortum ja Nissan rakentavat 50 latauspistettä sähköautoille

Politiikka ja talous 26.09.2012

Tarkoitus on mahdollistaa liikkuminen sähköautoilla Helsingin, Tukholman, Kööpenhaminan ja Oslon välillä.


Jaana Kankaanpää

Fortum ja Nissan aloittavat yhteistyön sähköautojen pikalatausverkon rakentamiseksi Pohjoismaihin. Fortumin mukaan hanke sisältää 50 latauspistettä pääteiden varsilla. Tarkoitus on mahdollistaa liikkuminen sähköautoilla Helsingin, Tukholman, Kööpenhaminan ja Oslon välillä.

Yhtiöt arvioivat, että latauspisteiden määrän kasvu on yksi tärkeimmistä tekijöistä sähköautojen kiinnostavuuden lisäämiseksi.

Nissan Nordic Europen toimitusjohtaja Jacek Gorski kertoo, että yhtiö haluaa kehittää sähköautoilua palvelevaa infrastruktuuria pelkkien tuotelanseerausten sijaan.

”Sähköautojen aikakausi on alkanut, eikä paluuta entiseen ole. Kysymys on vain siitä, kuinka nopeasti sähköautojen käyttö yleistyy”, Gorski sanoo Fortumin tiedotteessa.

Sähköautojen myynti on ollut tähän mennessä hyvin vähäistä, koska autot ovat kalliita, niiden toimintasäde on pieni ja latauspisteitä on harvassa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT