Politiikka ja talous

Hallitus kaavailee tiukennusta kaupan määräävään asemaan

Politiikka ja talous 18.09.2012

Hallitus keskustelee keskiviikkona iltakoulussa kilpailulain tiukennuksista, joilla voitaisiin puuttua päivittäistavarakaupan määräävään asemaan.


Jaana Kankaanpää

MTV3:n maanantaina esittämän uutisen mukaan rajaksi on kaavailtu 30 prosentin markkinaosuutta.

Väärinkäytösten kielto sisältyy kilpailulakiin nykyiselläänkin, mutta työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) halutaan suitsia erityispykälällä kauppaa, joka on Suomessa Euroopan keskittyneintä.

MTK odottaa, että kaupan ”ylisuureen ostajavoimaan” puututaan muutoinkin kuin vain muuttamalla määräävän aseman määritelmää.

”TEM:in pitäisi puuttua kaupan omiin merkkeihin, epäterveisiin kauppatapoihin sekä lisätä läpinäkyvyyttä ruuan kuluttajahinnan muodostumisessa. Kaupan on oltava reilua myös tuottajille”, järjestö vetoaa tiistaina julkistamassaan kannanotossa.

Kaupan edustajat ottavat MTV3:n uutisen mukaan markkinaosuuspykälän vastaan lähinnä tyrmistyneinä. Varsinkin itsenäiset K-ryhmän kauppiaat kokevat tilanteen epäreiluksi, jos heidät rinnastetaan ryhmänä keskusjohtoiseen S-ryhmään.

Espoolaisen Citymarket Ison Omenan kauppias Toni Pokela arvioi MTV3:lle, että lisäbyrokratia tarkoittaisi kuluttajille korkeampia hintoja.

Kilpailulain uudistus on osa terveen kilpailun edistämisohjelmaa. Sillä halutaan turvata tasaveroiset olosuhteet liiketoiminnalle riippumatta siitä, harjoittaako sitä valtio, kunta tai yksityinen yritys.

Tarkastelussa ovat päivittäistavarakaupan lisäksi kilpailun esteiden vähentäminen kaavoituksessa ja rakentamisessa sekä jäte-, lääke- ja digitaalisilla markkinoilla. Lisäksi kolmannen sektorin toimintaa halutaan selkeyttää.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT