Politiikka ja talous

Kirkko nostaa maaseudun eduskuntavaalien teemaksi

Politiikka ja talous 21.01.2015

Maan eri alueiden tasapuolinen kehittäminen tulee kirjata seuraavaan hallitusohjelmaan, Suomen evankelis-luterilainen kirkko esittää.


Pekka Fali

”Ihmisarvoinen kohtelu ja yhteiskunnan peruspalvelut eivät saa riippua siitä, missä päin Suomea asuu”, kirkon vaali- ja hallitusohjelmatavoitteissa lukee.

Kirkkohallitus päätti tavoitteista tiistaina.

Evankelis-luterilaisen kirkon esityksissä tulevaan hallitusohjelmaan on kolme pääkohtaa: arjen hyvinvointi, globaalit kysymykset sekä turvallisuus ja perusoikeudet.

Maaseudun elinvoima on yksi arjen hyvinvoinnin neljästä alakohdasta.

Muut ovat lapsiperheiden aseman parantaminen, vanhemmuuden tukeminen ja erosovittelu pikkulapsiperheissä sekä vapaaehtoistoimintaa hankaloittavien käytäntöjen purkaminen.

Globaaleista kysymyksistä kirkko nostaa esiin ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja kehitysyhteistyön määrärahojen lisäämisen 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta.

Turvallisuustavoitteissa kirkko ehkäisisi ääri-ilmiöitä korottamalla pakolaiskiintiöitä. Turvapaikan myöntämisessä tulee ottaa huomioon myös uskontoon tai vakaumukseen kohdistuva vaino.

Evankelis-luterilainen kirkko hyväksyy ja edellyttää, että turvapaikanhakijoiden uskonnonvapaus turvataan vastaanottokeskuksissa ja Suomeen kotoutumisessa. Uskonnonvapaus kuuluu kirkon mukaan myös vapausrangaistusta kärsiville.