Politiikka ja talous

Kuntaliitto vaatii vapaaehtoisuutta kuntauudistukseen

Politiikka ja talous 12.09.2011

Kuntauudistuksen voivat pilata niin pakko ja kiire kuin puolitiehen jäävä kuntapalveluiden uudistaminenkin, varoittaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja.


Kuntauudistus pitää hoitaa Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Timo Kietäväisen mielestä vapaaehtoisesti.

Uudistuksella haetaan tuottavuuden parantumista, mutta se jää saavuttamatta, mikäli kuntien luottamusmiehet, viranhaltijat ja henkilöstö eivät ole siihen sitoutuneet, Kietäväinen muistutti maanantaina Mikkelissä järjestetyssä Etelä-Savon kuntapäivässä.

Myös uudistuksen liian kireä aikataulu voi vaikeuttaa sille asetettujen tavoitteiden toteutumista.

”Ennen ja jälkeen liitoksen kustannukset pyrkivät pikemminkin kohoamaan. Siksi liitoksista on turha odottaa nopeaa ratkaisua julkisen talouden ongelmiin.”

Kietäväinen varoitteli myös yhden reseptin soveltamista kaikkiin kuntiin. Sama malli ei käy kehittyville kaupunkiseuduille ja harvaan asutulle maaseudulle.

Hän myös peräänkuulutti kuntien tehtävien uudelleenarvioimista.

”Kuntarakennetta uudistettaessa ei saa unohtaa palveluiden tuotantotapojen uudistamista. Viime kädessä juuri se ratkaisee, kyetäänkö palvelut tuottamaan nykyistä tuloksekkaammin.”

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT