Politiikka ja talous

Susien määrä väheni 120–135 yksilöön

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) tuoreen arvion mukaan Suomen susikanta on kutistunut 120–135 suteen. Viime talvena susia arvioitiin olevan 150–160 yksilöä.

Syksyllä tehdyn arvion mukaan kanta oli 180–200 yksilöä, mikä johtuu siitä että arvio tehtiin juuri susien lisääntymiskauden jälkeen, ennen metsästystä. Tämän vuoksi uusinta arviota ei voida verrata syksyn arvioon, vaan viime vuonna samaan aikaan tehtyyn, jälkihavaintoihin perustuvaan arvioon.

Arvion perustana ovat tunnetut laumat ja kahdestaan liikkuvat sudet, jotka ovat todennäköisiä pariskuntia.

Laumoja vähemmän, pareja enemmän

Laumoja löytyi tänä vuonna 10 kun viime vuonna niitä oli vielä 14.

Susipareja löytyi 19, joten niiden määrä kasvoi viime vuoden 9–14 parista.

Yksinään liikkuvien susien osuus on noin viidennes susikannasta.

Huomattava osa itärajalla havaituista laumoista ja pareista liikkuu sekä Suomen että Venäjän puolella. Näistä yksilöistä Suomen keskimääräiseen susikanta-arvioon laskettiin mukaan puolet.

Jos kanta-arvioon lasketaan mukaan nämä laumat kokonaisuudessaan, saadaan lukemaksi 140–150 sutta.

Arvio laajan yhteistyön tulos

RKTL teki arvion yhteistyössä useiden eri tahojen kanssa. Havaintotiedot arviota varten saatiin petoyhdyshenkilöverkostolta, Metsähallitukselta, poroisänniltä, Suomen riistakeskukselta ja rajavartijoilta.

Laajaa havaintoaineistoa tukee GPS-laitteilla merkittyjen susien antama paikkatieto reviirien rajoista. Lisäksi RKTL teki omaa maastotyötä Suomen susikannan ydinalueella eli Etelä-Kainuussa, Ylä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

AFP: Saksan hallitus on päättänyt höllentää susien metsästystä koskevia säännöksiä

Järkeä EU:n petopolitiikkaan

Metsästäjäliitolta kannanotto EU-komissiolle ja Suomen maa- ja metsätalousministeriölle – Suomen susitilanteeseen löydettävä ratkaisuja