Politiikka ja talous

Tulli tekee järjestelyitä selvitäkseen autoverojupakasta

Tulli on julkistanut internetsivuillaan ohjeet, miten hakea korvauksia väärin peritystä käytettyjen tuontiautojen autoverosta. Korvaushakemus on niin ikään tullin sivuilla.
Jaana Kankaanpää
Lahden moottoritie, tie, liikenne, 4-tie, nelostie, E75, kesä. Auto, rekka.

Tulli joutuu tekemään sisäisiä työjärjestelyjä, jotta se selviää niin kutsutun autoverokiistan korvaushakemustulvasta. Tulli on julkistanut nettisivuillaan ohjeet ja lomakkeen, jolla korvauksia voi hakea.

Korkein oikeus päätti viime kuun alussa, että vuosina 2002–2005 tuotujen käytettyjen autojen autoveron arvonlisävero (elv) oli laiton.

Tullin arvion mukaan autontuojia oli jopa 100 000. Enimmillään valtio joutuu maksamaan takaisin liikaa perittyä veroa yli 70 miljoonaa euroa.

Tulli haluaa odottaa tuomioistuimen ratkaisua niin kutsutussa vanhentumiskysymyksessä. Tulli on tulkinnut lakia siten, että käytetyn auton 2002–2005 tuoneiden kanneoikeus on vanhentunut. Lain mukaan vahingonkorvausvelalle säädetty kolmen vuoden vanhentumisaika alkaa kulua siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää vahingosta.

”Toinen tulkinta on se, että kun korkeimman oikeuden ratkaisu tuli 5.7., tällöin vasta kansalaiset saivat tietää vahingosta”, sanoo Tullin autoverotusjohtaja Tapio Rouhiainen .

Helsingin käräjäoikeudessa on kymmeniä kanteita, joihin odotetaan ratkaisua syksyllä.

http://www.tulli.fi

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tullin ex-pääjohtaja vaatii hovioikeudessa tuomionsa kumoamista – "Kiireellinen ja epäselvä tilanne tuli yllättäen"

Keskusta haluaa Suomesta soijattoman – Tulli: Ei toteudu ainakaan kansallisella lainsäädännöllä

Lukijalta: Suomen kannattaisi poistaa autovero ja kaksinkertaistaa ajoneuvovero – ilmasto voittaa, kansan katkeruus loppuu, saadaan alvit Suomeen