Perjantain 3.12. lehden jakelussa on häiriöitä. Näköislehti ja verkkosisällöt ovat toistaiseksi vapaasti luettavissa.
Politiikka ja talous

Ravit Puoleen kohteista varma

Voit lukea artikkelin alkuperäisenä näköisversiona pdf-muodossa.
AVAA ARTIKKELIN PDF

Vermon keskiviikkokierroksen kohteista kolmesta löytyy niin vahva voittajaehdokas, että ne voi jättää hyvillä mielin yksinäisiksi merkeiksi. Toinen puolisko lähdöistä näyttääkin sitten selvästi tasaisemmilta, joissa yllätyksen mahdollisuus on isompi.

Risto Airaksisen valmentamalla Kentucky Lovella oli viimeisimmän startin jälkeen pientä murhetta, mutta nyt tilanne on siltä osin taas kunnossa ja hevosen pitäisi pystyä hyvään suoritukseen.

Valjakolla on avauskohteessa eturivin uloin paikka, mutta pienessä lähdössä siitä ei ole ratkaisevaa haittaa. Tehtävä on vastuksen puolesta oikein sopiva.

Nelivuotiaana lupaavasti aloittanut Välähdys oli sivussa radoilta koko viime kauden. Maltti on tässäkin tapauksessa ollut valttia, sillä Ville Korjus on ajanut osaomistamallaan oriilla nyt kolme peräkkäistä täysosumaa.

Aikatasoituksena ajettava kolmen kilometrin kilpailu ei ole voittosummia vertailtaessa Välähdykselle mitenkään edullinen, mutta se paransi viime tiistaina ennätystään sekunnilla, joten vauhti riittää varmasti.

Välähdys ei ole joutunut voitoissa antamaan vielä kaikkeaan, eikä lisäkierroksesta pitäisi olla liiaksi haittaa.

Reding Girl on voittanut molemmat tähänastiset starttinsa. Tuomas Korvenojan oma tamma on vasta kolmevuotias ja kehittyy kaiken aikaa kokemuksen karttuessa. Se ei ole viidennessä kohteessa varmaankaan ylivoimainen, mutta lähtöasetelma kääntää vaakakuppia vahvasti sen puolelle.

Kolmannesta kohteesta kupongille otetaan koko tusina. Juoksunkulku sanelee pitkälti, missä järjestyksessä maaliin tullaan, mutta juuri sen ennakoiminen ei ole ihan yksinkertaista.

Suosikkeihin kuuluva Instant Rich laukkasi viime tiistaina alussa ja teki sen jälkeen vahvan juoksun viimeiselle rahasijalle. Se lähtee normaalisti aika hyvin, mutta viime kerran laukan jälkeen Tapio Perttusella on miettimistä, kuinka paljon hän uskaltaa satsata kiihdytykseen.

Seuraavasta lähdöstä systeemiin tulee neljä hevosta. Reijo Tauriainen pyrkii Thelma Zetin kanssa jälleen kärkipaikalle, ja mahdollinen yllättäjä tullee sen lähituntumasta.

Päätöskohteessa on paljon hyviä ja vireessä olevia hevosia, joista kovin montaa ei uskalla jättää pois peleistä.

Yleisluontoisesti voisi sanoa, että Pekka Korven tallin hevoset parantavat laajalla rintamalla ja ne kannattaa huomioida varhain, vaikkei tulosrivistö sitä suoraan kertoisi.


Vihjesysteemi:

1. lähtö: 8 Kentucky Love (1, 3)

2. lähtö: 6 Välähdys (8, 5)

3. lähtö: Kaikki 12 hevosta (4, 5)

4. lähtö: 2 Thelma Zet, 6 Grade, 5 Shiny Ray, 1 Quatrieme Etage (9, 11)

5. lähtö: 4 Reding Girl (6, 11)

6. lähtö: 5 Amaretto Scoop, 2 Classic Wave, 1 Fire Spruce, 9 Bakels Birdland, 11 Un Euro, 10 Shameless, 3 Lightning McQueen, 6 Yes Man Hoss, 12 M.T. Hopeandglory (4, 7)

1 x 1 x 12 x 4 x 1 x 9 = 432 riviä = 43,20 euroa

Tero Sipakko

Kierros 19 Toto65


1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

1 Super Karma (SE)/Anssi Nurminen 2100 12,4a 71 797 3/14,7a 4/14,2ax 5/15,4a 2/14,2a

2 Arctic Excellence/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 13,0a 59 302 7/14,5a 4/14,1a 16/19,0 11/18,8a

3 Anastacia Trot (SE)/Ari Moilanen ‘’ 11,6a 73 310 0/14,7a 0/14,8a 2/13,9a 1/17,4a

4 Vilukko (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 11,7a 52 390 2/15,8a 3/17,4a 3/13,6a -a hpl

5 Naughty la Marc (DK)/Mika Forss ‘’ 11,7a 73 929 9/15,4a 3/16,6a 6/15,8a 3/17,5a

6 Lukas Hall (SE)/Pasi Vaittinen ‘’ 12,4a 69 027 6/15,6a 3/15,3a 5/15,7a Jo 1.5.

7 Vikens Pine (SE)/Esa Holopainen ‘’ 13,3a 70 465 9/14,4ax 7/15,2a 4/14,3a 6/14,8a

8 Kentucky Love (SE)/Risto Airaksinen ‘’ 14,2a 57 310 3/14,6a 6/15,6a 1/15,3a 2/16,7a

9 Demi De Veluwe/Erkki-Pekka Mäkinen ‘’ 12,8a 62 148 1/14,9a 5/15,6a 8/15,7a H 29.4.


2. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Helsinki

1 Imun Leimu/Arto Laaksonen 3100 31,8 2 045 4/33,3x hll 9/32,0x La 3.5.

2 Virin Eko/Pertti Puikkonen 3120 30,1 4 550 1/31,7 hlo2/30,1 1/30,1 H 29.4.

3 Karlos/Saku Mikkola ‘’ 29,8 10 990 hpl hpl 5/31,5x 8/32,5x

4 Faks Vilja* (SE)/Tapio Perttunen ‘’ 30,9 11 927 6/34,1ax hpl 11/32,2x hlo5/30,6

5 Tähtituula/Esa Holopainen ‘’ 29,7 9 025 9/31,8ax 1/30,2 3/27,7a S 2.5.

6 Välähdys/Ville Korjus 3140 27,4 12 120 6/29,6 1/27,8a 1/27,2a 1/27,4

7 Tinon Tykki/Mika Forss ‘’ 29,0 30 440 -a hll hlo8/29,3ax 3/29,1x 5/30,6x

8 Alf/Jouni Törmänen ‘’ 28,7 17 820 1/28,5a 1/32,0a 1/30,1 6/27,8a

9 Krobi/Antti Ala-Rantala 3160 27,5 23 820 6/29,3 12/33,5x 4/28,2 S 2.5.

10 Sirkan Sakari/Seppo Markkula ‘’ 27,5 24 525 2/27,5 4/29,1 7/28,9 9/27,6a

11 Ekulius/Risto Tupamäki ‘’ 27,3 25 905 hll 5/28,6 4/28,3 2/29,1x

12 Nauriskydön Veto/Jukka Kauppinen 3200 25,2 64 890 9/29,6x 6/28,4x 7/30,0ax Ph 1.5.


3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

1 Pixy Girl/Jukka Torvinen 2100 14,2a 13 180 6/17,2a 6/17,7a 4/16,0a hlo4/16,4

2 Record Dei Rex (IT)/Harri Koivunen ‘’ 14,9a 10 954 6/16,1a 1/17,4 1/15,0a 8/14,9a

3 Ambitious Beat/Jyrki Tammimetsä ‘’ 13,8a 11 110 8/18,1a 2/13,8a 1/16,7a 2/17,8a

4 Instant Rich/Tapio Perttunen ‘’ 14,5a 12 040 1/15,5a 2/19,1a 1/17,0 6/16,3ax

5 Wallander/Mika Forss ‘’ 14,0a 11 785 1/17,1a 4/15,8a 6/17,0a 1/17,8a

6 Luck Carrier/Antti Ala-Rantala ‘’ 13,8a 13 420 1/17,9 11/21,0 7/18,3 4/13,8a

7 Twilight Vixi (DK)/Ivar Holmlund ‘’ 14,6a 13 390 6/16,6a 1/15,2a 1/15,0a hpl

8 Ypäjä Hereiam/Ilkka Korpi ‘’ 15,4a 10 850 7/17,4ax 5/19,0a 3/17,4 2/15,4a

9 Chiari/Ari Moilanen ‘’ 15,3a 12 890 4/17,9a 3/16,8a 5/17,3a 5/15,3a

10 Summer Power/Hannu Torvinen ‘’ 15,7a 13 610 2/18,1a 10/17,5a 2/16,5a 7/22,3a

11 Stratus K.A./Toivo Niemi ‘’ 15,4a 12 025 6/17,1 1/17,7a 8/19,2a 1/15,4a

12 Oscar Magia/Kari Venäläinen ‘’ 15,9a 13 550 6/17,4a 3/17,3a 6/16,7a 4/19,0a

4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

1 Quatrieme Etage/Hannu-Pekka Korpi 2100 15,8a 6 940 5/16,7a 8/18,2 6/17,6a 2/16,5a

2 Thelma Zet (SE)/Reijo Tauriainen ‘’ 15,0a 8 311 2/15,0a 8/18,2a 7/17,6a 1/15,5a

3 Almanza/Arto Laaksonen ‘’ 16,5a 5 330 10/18,0ax 3/16,5a 12/19,6ax H 29.4.

4 BWT Jive/Jere Kiveinen ‘’ 16,4a 8 425 7/19,7a 3/18,6 3/17,2a 4/18,6

5 Shiny Ray/Ari Moilanen ‘’ 16,5a 6 075 1/18,5 hpl 8/16,8a 1/16,5a

6 Grade/Ilkka Korpi ‘’ 15,9a 5 500 2/17,1a 2/18,0a 8/19,5a 1/15,9a

7 Brilliant Player/Mika Forss ‘’ 16,3a 5 650 6/17,8a 6/18,0a 3/17,0a 10/17,9ax

8 Caroline’s Truck/Heikki Laakkonen ‘’ 16,1a 7 450 1/17,7a 2/17,8a 4/16,7a 6/17,4a

9 Gouann Laukko/Seppo Markkula ‘’ 15,8a 7 395 2/17,2a 2/19,6a 1/15,8a H 29.4.

10 Yellow Spirit/Tapio Perttunen ‘’ 15,4a 7 950 6/17,6a 11/16,9a 5/18,0a 2/15,4a

11 Canadian Journey/Esa Holopainen ‘’ 16,1a 3 940 6/16,2a 4/17,1ax 7/19,8a 6/16,1a

12 Lisbeth/Janne Korpi ‘’ 14,4a 7 947 3/16,8a 6/16,5a 3/17,3a 7/17,1a


5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

1 Thomas Von Bentz/Ari Moilanen 2100 16,8a 1 725 9/20,3a 2/19,4a 3/16,8a 11/20,8ax

2 Raw Jack/Tomi Wahlsten ‘’ 17,0a 1 870 4/21,1a 1/18,3a 5/20,3a 4/17,0a

3 Enough Laugh/Pasi Vaittinen ‘’ 17,9a 1 450 2/19,3a 5/19,2a -a hpl Jo 1.5.

4 Reding Girl/Tuomas Korvenoja ‘’ 16,2a 2 000 6/25,0x 3/20,3 1/18,1 1/16,2a

5 Stormy Canyon/Jukka Torvinen ‘’ 17,2a 1 600 2/19,2a 3/19,0a -a hpl H 29.4.

6 Callela Supremo/Ilkka Korpi ‘’ 17,4 1 675 9/20,6x hpl 1/17,4 H 29.4.

7 Ritu Girl Eden/Antti Teivainen ‘’ 17,4a 1 410 5/18,0 5/19,7a 8/18,0a H 29.4.

8 Muscat Tone/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 17,7a 2 250 6/17,7a 8/18,5a 6/20,2a 5/17,3

9 De Lorean/Stefan Willstedt ‘’ 18,7a 1 000 9/21,6a 5/19,1 5/20,2a 10/20,2

10 Fuel For Life/Tommi Kylliäinen ‘’ 17,9a 1 487 9/19,2a 3/21,1a 3/17,9 10/21,5ax

11 Arctic Madonna/Mika Forss ‘’ 19,2a 2 200 1/23,9 1/19,8 1/19,2a hpl

12 Arctic Mystery/Esa Holopainen ‘’ 16,3a 2 050 11/21,2ax -a hpl 2/16,3a 6/19,9a


6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2600 m Helsinki

1 Fire Spruce/Juha Utala 2600 13,6a 28 535 5/14,7a 3/16,2a 3/15,7a 3/15,5

2 Classic Wave/Tommi Kylliäinen ‘’ 12,9a 26 035 1/15,9a 3/18,0a 4/14,8a 4/13,8a

3 Lightning McQueen/Kari Venäläinen ‘’ 14,4a 24 620 3/16,0a -a hpl 4/14,8a 2/14,8a

4 Windsong’s Love* (SE)/Ari Moilanen ‘’ 13,2a 26 469 8/16,9a 6/17,2a 5/15,9a 5/13,6a

5 Amaretto Scoop (SE)/Jyrki Tammimetsä ‘’ 12,7a 28 317 1/12,7a 3/15,2a 5/12,9a 2/14,5a

6 Yes Man Hoss/Tapio Perttunen ‘’ 13,3a 28 610 2/15,1a 2/13,6a 5/15,0a 2/13,7a

7 Pension Killer/Peter Lindroos ‘’ 14,7a 21 810 4/18,1x 4/17,9a 3/15,4a 3/15,0a

8 Photomani/Arto Laaksonen ‘’ 13,7a 28 235 1/15,0a 6/15,9a 4/16,2 L 30.4.

9 Bakels Birdland/Harri Koivunen ‘’ 14,1a 30 607 3/16,0a 1/15,9a 1/14,3a 9/15,1a

10 Shameless/Mika Forss ‘’ 15,0a 26 605 8/15,6a 1/18,0a 2/15,6a 5/16,2

11 Un Euro (SE)/Risto Väre ‘’ 15,2a 27 688 1/15,2a 2/16,5 9/18,7 2/15,8

12 M.T. Hopeandglory (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 14,2a 23 057 6/16,5a 5/16,1ax 4/15,9a -a hpl

Voit lukea artikkelin alkuperäisenä näköisversiona pdf-muodossa.
AVAA ARTIKKELIN PDF
Lue lisää

HKScanin Tero Hemmilä kommentoi Helsingin kasvisruokalinjausta: "Huono esimerkki"

Hyveposeeraus huipussaan

Hevosurheilu joutui valvontaan