Perjantain 3.12. lehden jakelussa on häiriöitä. Näköislehti ja verkkosisällöt ovat toistaiseksi vapaasti luettavissa.
Politiikka ja talous

A-ryhmä ja porsaat

Voit lukea artikkelin alkuperäisenä näköisversiona pdf-muodossa.
AVAA ARTIKKELIN PDF

Miksi A-ryhmä ei pysty ratkaisemaan vuosikausien jälkeen porsastuotannon ruuhkaongelmaa vaikka muilla teurastamoilla ei vastaavaa ole merkittävästi.

Vastaus on mielestäni yksinkertainen.

1. Atria tuskin haluaa ongelmaan ratkaisua. Johdon asema ja palkka on kiinni tuloksesta. Tuloksen tekoa helpottaa, kun tuotannossa on joustopaikkoja tai sulakkeita, ettei vain vahingossa mennä pulan puolelle. Porsastuottajat ovat ilmaista reserviä.

Tuottajien ahdingolla tai eläinsuojelullisilla kysymyksillä ei ole suurtakaan merkitystä lyhyellä tähtäimellä.

2. A-tuottajat operaattorina tuskin lähtevät omin päin asioita ratkomaan. Miksi mennä tekemään turhaa työtä, jota pääomistaja vastustaa? Ei taida osaaminenkaan riittää.

3. Osuuskunnat makaavat tyytyväisenä rahasäkkiensä päällä. Sika-asiat eivät tunnu juurikaan kiinnostavan. Lihakunnassa askarrellaan hallituspaikoilla. Lienee hyviä etuuksia tarjolla.

Itikassa johtohenkilöitä tuntuvat kiinnostavan Perhon sudet maakunnan sikataloutta enemmän. Ruotsinkielisillä varmaan on omat systeeminsä. Herätkää, edusmiehet.

Siperia on hidas opettaja

Voit lukea artikkelin alkuperäisenä näköisversiona pdf-muodossa.
AVAA ARTIKKELIN PDF
Lue lisää

Videolla sudenpennut sokkotreffeillä urakoitsijan traktorin valoissa – "Pidän aina kännykkää käden ulottuvilla, sillä susia näkee tavan takaa"

Ovatko myrkkytyynyjä höyryttävät hyttyskarkottimet turvallisia? – Oikein käytettynä ovat, vastaa asiantuntija

Sudet tappoivat yli satakiloisen hiehon Pöytyällä – Pedot tulevat sisään navettaan tuuletusta varten avatuista ovista

Koirien kiinnipitoaika alkaa sunnuntaina koko maassa