Politiikka ja talous

Pörssisähkö on ollut yhtä halpaa kuin nyt viimeksi vuonna 2000

Sateinen kesä on täyttänyt vesivarastot Ruotsissa ja Norjassa. Sähkön hinta on Pohjoismaisessa sähköpörssissä edullisimmillaan 12 vuoteen.
JAANA KANKAANPÄÄ

Sähkön pörssihinta Pohjoismaisessa sähköpörssissä oli viime viikolla alimmillaan sitten vuoden 2000.

Sähkö on ollut pörssissä koko kesän viime vuotta edullisempaa. Viime kesänä heinäkuussa sähkön hinta oli 48 euroa megawattitunnilta. Tänä vuonna heinäkuun hinta on painunut 27 euroon.

Edullinen pörssihinta on kuitenkin vain väliaikainen ilmiö. Hinta alkanee nousta elokuussa, arvioi Energiameklareiden toimitusjohtaja Esko Kytömäki .

”Edullinen hinta ei tule kestämään montaa viikkoa. Johdannaisten hinnat näyttävät syksyllä aika normaaleilta. Edullinen hinta on seurausta Ruotsin ja Norjan runsaista sateista”, Kytömäki summaa.

Vesivarastot Norjassa ja Ruotsissa todella ovat täynnä. Varastoissa on nyt noin kymmenen prosenttiyksikköä viime vuotta enemmän vettä. Lisäksi täyttyminen on ollut kahta viime vuotta nopeampaa.

Hintaa painaa myös alhainen sähkön kulutus viime aikoina sekä päästöoikeuksien edullisuus.

Vuosi 2000 oli erinomainen vesivuosi. Silloinkin edullisin sähkö osui heinäkuulle.

”Jos on huono vesivuosi, voi heinäkuu olla kallein kuukausi, sillä Ruotsissa huolletaan ydinvoimaloita keskikesällä”, Kytömäki sanoo.

Kuluttaja ei ehdi hyötyä

Pörssihinnan edullisuus ei juurikaan ehdi vaikuttaa kuluttajahintoihin, paitsi väliaikaisesti niillä asiakkailla, jotka ovat sitoneet sähkön hinnan pörssissä tunnin välein vaihtuviin hintoihin.

Paljon sähköä käyttävä teollisuuskaan ei hyötyä saa.

”Teollisuus suojaa sähkönhinnan sitomalla ne johdannaisiin. Hinnoista on päätetty jo aiemmin.”

Kytömäki arvelee, että pörssihinta alkaa nousta elokuun 20. päivän paikkeilla. Silloin nimittäin alkaa Suomen ja Ruotsin välillä kulkevan sähkölinjan huoltokatko.

”Uusi siirtoyhteys Ruotsiin on tasannut Suomen ja Etelä-Ruotsin sähkönhintoja. Mutta nyt vanha kaapeli menee huoltoon ja siirtokyky heikkenee noin kuukaudeksi.”

Ennen vuodenvaihteessa käyttöön otettua Fenno-Skan 2-kaapelia sähkön hinta Suomessa oli yleensä Ruotsia korkeampi, koska kysyntää vastaavaa määrää sähköä ei pystytty siirtämään Suomeen.

Fenno-Skan 2:n kapasiteetin pitäisi Kytömäen mukaan riittää tasaamaan ero myös talvella, kun sähkön käyttö kasvaa huippuunsa.

Siirtokapasiteetilla on suurempi vaikutus kuin kotimaisten ydinvoimaloiden huoltoseisokeilla. Elokuun 5. päivä Loviisan toisessa yksikössä alkaa huolto. Lokakuun puoliväliin saakka toinen yksiköistä on poissa käytöstä.

Ruotsissa putoukset Suomea suuremmat

Vesitilanne sähkön tuotannon kannalta on hyvä myös Suomessa. Suomen ympäristökeskuksen mukaan vesivarastot ovat viime vuotta suuremmat.

Suomen varastoilla vain ei ole Pohjoismaiden mittakaavassa suurtakaan merkitystä.

”Suomessa ei ole niin suuria varastoja, että pystyisimme Ruotsin tapaan säätelemään niiden avulla pörssihintaa Pohjoismaissa. Suomessa otetaan se, mikä joissa virtaa ja sen osuus markkinoista on pieni”, Kytömäki sanoo.

Ruotsissa säätely on helpompaa, koska putouskorkeudet ovat suuria.

”Eivät padot siellä ole kovin erilaisia. Mutta jos putouskorkeus on kymmenkertainen, on myös virtaus kymmenkertainen.”

Lue lisää

Sähkön hinta yli nelinkertaistuu huomenna paukkupakkasen ja tuulen tyyntymisen vuoksi

Tuulisähkö kasvoi rajusti: 110 prosenttia!

Sähköpörssin Suomen aluehinta kallis

Sähkön hintaa pumpataan ylös