Politiikka

Anne Kalmari väläyttää asumistuen pilottihanketta maallemuuttoon

Keskustan Kalmarin mielestä nykymuotoisesta asumistuesta hyötyy ainoastaan asuntobisnes.
Kari Salonen
Kivijärveläinen Anne Kalmari on ollut eduskunnassa keskustan kansanedustajana Keski-Suomen vaalipiiristä vuodesta 2007.

Kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.) haluaisi uudistaa asumistukijärjestelmää siten, että se kannustaisi ihmisiä muuttamaan suurista keskuksista maaseudulle.

"Ehdotan asumistukeen pilottihanketta kaupunkilaisten maallemuuttoon. Halukkaille annettaisiin muutaman vuoden asumistuet kerralla – muttei rahana, vaan tonttina ja talona itse valitsemastaan muuttotappiokunnasta, jossa tarvetta työikäisille muuttajille on", Kalmari toteaa MT:lle.

"Ruohottuneet pihat saisivat uuden elämän ja ehkä moni ihminenkin", Kalmari sanoo.

Kansanedustajan mukaan valtio säästäisi ja asuntojen hinnat maltillistuisivat kasvukeskuksissa, jos asumistukea ohjattaisiin tähän suuntaan.

"Pitäisi saada kustannuksia alas asumistukimenoissa. Nythän tuetaan asumista Suomen kalleimpaan paikkaan kaikista eniten."

Valtio maksaa vuosittain yhteensä noin 2,3 miljardia euroa asumistukia, joista suuri osa kohdistuu pääkaupunkiseudulle.

"Suomessa tuetaan rakentamista ja vuokra-asumista pääkaupunkiseudulla valtavilla rahasummilla."

Kalmarin ideoima pilottihanke ulotettaisiin vapaaehtoisiin asumistuen saajiin.

"Kohteena olisivat ihmiset, jotka ovat valmiita muuttamaan keskuksista maaseudulle. Maakunnissa on niin paljon työvoimapulaa, että mahdollisuudet työllistymiseen todennäköisesti kasvaisivat."

Maallemuuttoon kannustava asumistuki säästäisi valtion kustannuksia, vaikka muuttajat eivät työllistyisi.

"Jos muutetaan korkeiden asumiskustannusten alueelta huomattavasti halvemmalle alueelle, ja jatketaan edelleen asumistuettuna asumista, niin kustannukset putoaisivat merkittävästi."

Kalmari väläyttää mallia ulotettavaksi myös turvapaikanhakijoihin."

"Miksi asutetaan sellaisia ihmisiä, joiden asumisen kustannukset lähtökohtaisesti maksetaan, Suomen kalleimpaan paikkaan?"

Kalmarin mielestä nykymuotoisesta asumistuesta hyötyy ainoastaan asuntobisnes.

"Voittajia ovat grynderit, asuntosijoittajat ja tietyt säätiöt. Kaikki muut häviävät."

Lue lisää