Politiikka

Pääministeri Marin HS:lle: Suomi on toiminut koronaviruskriisin hoidossa oikea-aikaisesti

Hallituspuolueiden välillä ei ole ollut kriisin hoidossa ristivetoa.
Jussi Nukari
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan Suomessa on tammikuusta asti valmistauduttu koronaviruksen kannalta kaikkiin vaihtoehtoihin.

Suomi on toiminut koronaviruskriisin hoidossa oikea-aikaisesti suhteessa siihen, millainen tautitilanne on maassa ollut, pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo Helsingin Sanomien sunnuntaina julkaisemassa haastattelussa.

Kuitenkin vasta kriisin jälkeen voidaan arvioida, ovatko Suomen toimet olleet oikeita, hän huomauttaa.

Marinin mukaan Suomessa on tammikuusta asti valmistauduttu kaikkiin vaihtoehtoihin.

Pääministerin mukaan hallituspuolueilla ei ole ollut kriisin hoidossa minkäänlaista ristivetoa. Marin kehuu myös oppositiopuolueiden osoittaneen yhteistyökykyä vaikeassa tilanteessa.

"Tällaisessa tilanteessa meillä ei ole hallituspuolueita ja oppositiopuolueita, vaan vain suomalaisista välittäviä kansanedustajia ja ihmisiä", Marin sanoo HS:lle.

Marin ei halua ennakoida, millaisessa tilanteessa Suomi on kriisin jälkeen.

"Sitä on mahdotonta ennustaa. Pyrimme tietenkin omilla toimillamme siihen, että kriisitilanteesta koituisi mahdollisimman vähän kielteisiä vaikutuksia Suomeen pitkällä aikavälillä."

Marinin mukaan hallitus pyrkii estämään erityisesti yritysten kaatumista ja massatyöttömyyttä.

"Se olisi vuosien ja vuosien taivallus sen jälkeen", hän painottaa.

Lue myös:

"THL on johtamassa hallitusta hirvittävän pahasti harhaan, jos WHO:n arviot ovat oikeita" – emeritusprofessorin mukaan Suomen koronan riskinarvio on rajusti alakantissa

THL kiistää epäilyt vääristä riskinarvioista: Suomessa ryhdyttiin rajoitustoimiin ajoissa

Lue lisää