Politiikka

Haavisto: Turistien kotiutuslennot alkavat huomenna Kyprokselta ja Portugalista

"Suomalaisia ja muita eurooppalaisia matkailijoita suljetaan hotelleista, kun heitä pidetään taudinkantajina", ulkoministeriö Pekka Haavisto (vihr.) kertoo. Juttu päivittyy myöhemmin.
Sanne Katainen
Ulkoministeri Pekka Haavisto sanoo, että tietoa koronavirukseen liittyvistä riskeistä on jaettu esimerkiksi lentokoneissa.

Ulkoministeriö käynnistää yhdessä Finnairin kanssa suomalaismatkailijoiden kotiutuslennot. Kotiutuslennoiksi mainittiin valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa torstaina kohteet Kyprokselta ja Portugalista, mahdollisesti myös USA:sta.

Matkustajat eivät pääse konsulikyydillä takaisin, vaan joutuvat maksamaan lentonsa joka tapauksessa itse. Ulkoministeri Pekka Haavisto lupaa lipun hinnan olevan kohtuullista.

"Olemme varautuneet kotiutuslentoihin budjetissa neljällä miljoonalla eurolla."

Finnairiin kotisivuilta ostettava lippu Kyproksen Pafokselta maksoi torstaina keskipäivällä 290 euroa.

"Pyrimme saamaan mahdollisimman täydet koneet kustannusten pienentämiseksi, joten myös muut eurooppalaiset matkaajat pääsevät mukaan."

Haaviston mukaan kriittisimmässä tilanteessa ovat ne matkustajat, joilla ei ole kohteissa käytössään enää hotellimajoitusta.

"Eurooppalaismatkaajia on pidetty maailmalla taudinkantajina, millä perusteella heiltä on evätty hotellimajoituksia."

Lue lisää