Politiikka

STT:n tiedot: TEM:n esitys uudesta yritystuesta on valmis ja on tulossa hallituksen käsittelyyn lähipäivinä

Tuella on tarkoitus tukea kaikkein eniten koronaepidemiasta kärsiviä yrityksiä.
Esityksen uudesta yleistuesta on valmistellut työ- ja elinkeinoministeriö. LEHTIKUVA / Kimmo Mäntylä

STT:n tietojen mukaan työ- ja elinkeinoministeriön valmistelema esitys uudesta yleistuesta yrityksille on valmis ja sen on määrä tulla hallituksen käsittelyyn lähipäivinä. Sillä on tarkoitus tukea kaikkein eniten koronaepidemiasta kärsiviä yrityksiä, jotka kamppailevat hengissä pysymisestä.

STT:n käymien taustakeskustelujen mukaan yritystuista oli määrä neuvotella jo keskiviikkona, mutta asia siirtyi maataloudessa kiireisesti tarvittavien kausityöntekijöiden tieltä.

Asiasta on aiemmin kirjoittanut Helsingin Sanomat.

Yleistuelle vaihtoehtona on valmisteltu muutoksia Business Finlandin ja ely-keskusten tukikäytäntöihin, mutta taustakeskusteluista käy ilmi, että tämä on epätodennäköisempi vaihtoehto. Näitä eri malleja punnitaan nyt poliittisesti keskenään.

Taustakeskustelujen perusteella yleistuesta ei ole suurta poliittista vastakkainasettelua, mutta jonkinlaista vääntöä voi tulla siitä, miten isoja yrityksiä sillä halutaan tukea.

Suoraa tukea maksettaisiin näillä näkymin Valtiokonttorista ja tarvittavat tiedot saataisiin verottajalta. Mitään harkintaa ei olisi, vaan tuki olisi ikään kuin veronpalautus, jota joko saa tai ei saa.

STT:n tietojen mukaan jos laajamittainen tuki saa poliittisen hyväksynnän, Business Finlandin ja ely-keskusten nyt käytössä olevat tuet palautetaan lähemmäs normaalitilannetta eli ne olisivat selkeästi kehittämistukia.

Laaja yleistuki vaatii lainsäädännön, joka vie vähintään viikkoja. Vastaavaa tukimuotoa ei ole ennen ollut käytössä.

Poliittisesti pitää myös vielä ratkaista muun muassa, miten suurta joukkoa yrityksiä yleistuella tuettaisiin. Kustannusarvion siitä, mitä tuki maksaisi, tekee valtiovarainministeriö. Tällä hetkellä on puhuttu sadoista miljoonista euroista, mutta summa on tiettävästi auki. Kansantaloudellisesti ajateltuna laajan konkurssi- ja työttömyysaallon estämisestä tai edes siirtämisestä kannattaa yhteiskunnan maksaa, arvioivat lähteet. Ongelma on, että kukaan ei tiedä, miten kauan koronakriisi jatkuu.

Lue lisää

Joe Biden: Donald Trumpin hallinto ei ole ollut vastahakoinen vallanvaihdon aloittamisessa – Trump ja Biden eivät ole vieläkään puhuneet

Osakkeiden kurssikehitys jakautunut voimakkaasti eri suuntiin koronakriisin aikana – parhaiten menestyneiden yhtiöiden osakkeet nousseet vuodessa jopa yli 100 prosenttia, heikoimmat pudonneet lähes yhtä paljon

Suomalaiset antaisivat EU:lle lisää valtaa koronakriisien kaltaisissa tilanteissa – mutta eivät antaisi sitä varten lisää rahaa unioniin

Suomen Yrittäjät: Yrittäjien tilanne on edelleen erittäin vaikea – on kuitenkin parantunut aavistuksen