Politiikka

Hallitukselta odotetaan tänään päätöksiä yritystuista

Lisäksi esillä on ravintoloiden mahdollinen avaaminen kesäkuun alussa.
LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja pääministeri Sanna Marin (sd.) eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 6. toukokuuta 2020.

Hallitus neuvottelee iltapäivällä yritystuista. Neuvotteluissa on määrä päättää, viekö hallitus eteenpäin niin sanottua yleistä kannattavuustukea. Kyse on tiettävästi satojen miljoonien eurojen suuruisesta väliaikaisesta tuesta, jota maksettaisiin koronaviruksesta kärsiville yrityksille toimialasta riippumatta.

Lisäksi hallitus neuvottelee muun muassa siitä, miten ravintolat voisivat alkaa avata turvallisesti oviaan kesäkuun alusta alkaen. Ravintolat, kahvilat ja baarit ovat olleet asiakkailta suljettuina 4. huhtikuuta alkaen. Rajoituksen on ollut määrä olla voimassa toukokuun loppuun asti.

Mallia ravintoloiden porrastettuun avaamiseen otetaan tiettävästi ulkomailta. Esimerkiksi Ruotsissa ravintolat ovat saaneet olla auki tietyin reunaehdoin.

Vihriälän mallista modifioitu versio

Hallituksen pöydällä oleva yleinen yritystuki pohjautuu työelämäprofessori Vesa Vihriälän johtaman selvitysryhmän malliin.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoi viime viikolla STT:lle, että jos hallitus päättää viedä eteenpäin laajaa yleistukea, Business Finland palaa perustehtäväänsä.

Lintilän mukaan esillä oleva tuki on Vihriälän mallista modifioitu versio.

Suoralla kriisituella on tarkoitus tukea kaikkein eniten koronaepidemiasta kärsiviä yrityksiä, jotka kamppailevat hengissä pysymisestä. Suoraa tukea maksettaisiin näillä näkymin Valtiokonttorista ja tarvittavat tiedot saataisiin verottajalta. Tuki olisi ikään kuin veronpalautus, jota joko saa tai ei saa.

Vihriälän mallin mukaan tukea maksettaisiin maaliskuun ja huhtikuun ajalta yrityksille, joiden liikevaihto on pienentynyt vähintään esimerkiksi 30 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna. Tukea voitaisiin maksaa mahdollisesti pienennettynä myös touko–kesäkuun ajan. Mallissa tuen vastaanottamisen ehtona on, että yritys ei maksa osinkoja eikä tulokseen perustuvia palkkiota vuodelta 2020.

Lue lisää

Yleisötilaisuuksiin tulossa uusia lisärajoituksia – tiukennuksien listalla kuorolaulu ja kontaktilajit

Essee: Iloinen 20-luku on vihdoin täällä – kaikkien aikojen kulutusrieha

THL: Suomessa on perjantain jälkeen todettu 3  338 uutta koronavirustartuntaa

Olli Rehn: Suomi on realistisen vihreyden edelläkävijä ja kiertotalouden huippumaa