Hallitus tiedotti toimialariippumattomasta kustannustuesta - Tukea kuukaudessa 200–300 miljoonaa - Politiikka - Maaseudun Tulevaisuus
Politiikka

Hallitus tiedotti toimialariippumattomasta kustannustuesta - Tukea kuukaudessa 200–300 miljoonaa

Tarkkoja kriteerejä tai yrityskohtaisen tuen mini- ja maksimirajoja ei ole vielä lyöty lukkoon. Tuet voisivat tulla hakuun jo kuun vaihteessa.

Juuri päättyneessä tiedotustilaisuudessa hallitus kertoi päätöksistään suorista yritystuista. Paikalla tiedotustilanteessa oli elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.). Nauhoitteen tiedotustilaisuudesta voit katsoa yläpuolella olevasta linkistä.

Lintilä arvioi tuen määrän olevan kuukaudessa noin 200–300 miljoonaa. Tuki olisi voimassa kaksi kuukautta. Yhteensä näistä tuista ja vielä käynnissä olevista Business Finlandin ja ely-keskusten tuista tulisi valtiolle lähes miljardin lasku.

Tukea voivat hakea kaikki yritykset, jotka täyttävät kriteerit. Näin ollen tukea voivat saada myös säätiöt ja yhdistykset, joilla on liiketoimintaa. Tuki sisällytetään neljänteen lisäbudjettiin, eli se olisi haettavissa todennäköisesti kuun vaihteessa.

Yksittäisen yrityksen saamalle tuelle tulee maksimimäärä ja minimimäärä, joita ei ole vielä tarkkaan päätetty, mutta tuet tulisivat vaihteleman noin kahdesta tuhannesta 100–200 tuhanteen. Tuella korvataan yritysten kiinteitä kuluja ja myös palkkakuluja.

Aiemmin saatu yksityisyrittäjien tuki, tai ravintola- ja matkailuajan tuki vähennettäisiin nyt annettavasta tuesta täysimääräisesti, ja Business Finlandin sekä ely-keskusten kehittämistuki 70-prosenttisesti.

Tuki on tarkoitettu koronaviruksen aiheuttamasta talouskriisistä eniten kärsineille yrityksille. Kriteerinä olevaa liiketoiminnan laskua ei ole vielä päätetty, mutta tukipaketti mukailee Vihriälän työryhmän esitystä. Vihriälän ryhmässä tuen edellytykseksi ehdotettiin 30 prosentin laskua.

Tuenmaksusta huolehtisi Valtionkonttori, joka saa tätä varten käyttöönsä yritysten tuoreimmat verotiedot. Tarvittaessa tuen myöntämisessä voidaan ottaa huomioon myös pidemmän aikavälin tietoja, sillä esimerkiksi tapahtumien tulojen lasku voi olla hankalaa arvioida vain yhden vuoden tiedoista. Yritykset hakevat tukea valtionkonttorilta, ja ilmoittavat samalla kiinteiden kulujen määrän.

Lintilä painotti tiedotustilaisuudessa kriisin nopeaa etenemistä, ja muistutti että ensimmäisistä yritysten tukemista koskevista päätöksistä ei ole kulunut vielä kahta kuukautta. Nyt valmisteilla oleva laki on hänen mukaansa valmisteltu niin, että sitä voidaan tarvittaessa käyttää mallina jos tukia joudutaan maksamaan vielä syksyllä.

Lintilä ei suostunut kommentoimaan Maaseudun Tulevaisuuden tietoa siitä, että maatilojen liitännäisyritysten tuen enimmäismäärää oltaisiin laskemassa 10 000 euroon.

Lues lisää: MT:n tiedot: Hallitus pudottamassa maatilojen liitännäisyritysten enimmäistuen kymmenesosaan

Uutista päivitetty 14.5.2020 kello 10.06.

Lue lisää

Kulmunin kurimus syvenee

Haaviston riskinotto muiden hoidettavaksi

Hallitus kertoo ennätyssuuresta lisätalousarviosta tiistaina illlalla

Vihreät unohtavat taas maakunnat