Perussuomalaisten entinen nuorisojärjestö jätti konkurssihakemuksen - Politiikka - Maaseudun Tulevaisuus
Politiikka

Perussuomalaisten entinen nuorisojärjestö jätti konkurssihakemuksen

Perussuomalaiset nuoret ry lakkauttaa itsensä yhdistyksen kokouksessa, kunhan kokouksen järjestäminen on koronarajoitusten lieventymisen myötä mahdollista.
Perussuomalaiset Nuoret ry:n ylimääräinen kokous järjestettiin Tampereella helmikuun lopulla. LEHTIKUVA / Kalle Parkkinen

Perussuomalaisten entinen nuorisojärjestö hakeutuu konkurssiin. Asia vahvistetaan STT:lle Helsingin käräjäoikeudesta, jonne konkurssihakemus on jätetty tiistaina.

Maaliskuussa perussuomalaisille perustettiin uusi nuorisojärjestö Perussuomalainen nuoriso ry. Tätä ennen aiempi järjestö Perussuomalaiset nuoret ry oli ajautunut erimielisyyksiin emopuolueen kanssa.

Emopuolue ajoi entiseen nuorisojärjestöönsä sääntömuutosta. Perussuomalaiset nuoret ry kuitenkin hylkäsi sääntöesityksen ylimääräisessä kokouksessa helmikuun lopulla. Sääntömuutoksen mukaan nuorisojärjestön jäsenten olisi täytynyt olla myös emopuolueen jäseniä.

Konkurssihakemuksesta kertoi ensimmäisenä Yle. Entisen nuorisojärjestön puheenjohtaja Asseri Kinnunen kertoo Ylelle, että Perussuomalaiset nuoret ry lakkauttaa itsensä yhdistyksen kokouksessa, kunhan kokouksen järjestäminen on koronarajoitusten lieventymisen myötä mahdollista.

Lue lisää

Vasemmistonuorten Zidan: Puolueet panostavat nuoriin minimaalisesti – "Kaikki asiat koskettavat nuoria, sillä kaikissa päätöksissä päätetään nuorten tulevaisuudesta"

Yli puolen miljoonan euron potti keskustan, kokoomuksen ja demarien nuorisojärjestöille

85-vuotias 4H juhlii nuorin voimin lauantaina

4H-piirit yhdistyvät valtakunnalliseen liittoon