Yle: Kymmenissä kunnissa valtaa siirretty poliittisilta päättäjiltä kunnanjohtajalle lain vastaisesti - Politiikka - Maaseudun Tulevaisuus
Politiikka

Yle: Kymmenissä kunnissa valtaa siirretty poliittisilta päättäjiltä kunnanjohtajalle lain vastaisesti

Siirtoa perusteltu valmiuslain pykälällä 108, jota hallitus ei aktivoinut ottaessaan valmiuslain käyttöön.
Jaana Kankaanpää
Esimerkiksi Tyrnävällä päätös tehtiin sähköpostikokouksessa, jollaista kuntalaki ei tunne.

Ylen uutisten tekemän selvityksen perusteella kymmenissä kunnissa on annettu ylimääräistä valtaa kunnanjohtajille valmiuslain tultua voimaan.

Kahdessakymmenessä kunnassa perusteena vallansiirrolle on käytetty Ylen mukaan valmiuslain pykälää 108, jota hallitus ei valmiuslain käyttöön ottaessaan aktivoinut.

Valtaosa näistä kunnista sijaitsee Pohjanmaalla.

Osassa kaupungeista vallansiirto on toteutettu mainitsematta päätöksessä pykälää 108. Näin on toimittu muun muassa Tampereella, Kuopiossa ja Jyväskylässä, Yle kertoo.

Yhteensä vallansiirto poliittisilta päättäjiltä kunnan- tai kaupunginjohtajalle tai pormestarille on toteutettu Ylen mukaan 29 kunnassa. Tiedonkeruutavasta johtuen osa kunnista on saattanut jäädä huomaamatta, joten määrä voi olla myös suurempi, Ylen uutisessa todetaan.

Itä-Suomen yliopiston kuntaoikeuden tutkijatohtori Matti Muukkonen pitää valmiuslakiin perustuvia vallansiirtoja laittomina. Myös kunnan- tai kaupunginjohtajan tämän jälkeen tekemät päätökset saattavat olla laittomia, jos ne on tehty erityistoimivallan turvin, Muukkonen toteaa Ylelle.

Tällainen päätös on esimerkiksi Kauhajoen kunnanjohtajan käynnistämä koko kaupungin henkilöstöä koskevan yt-prosessi.

Valtaosaltaan virheellisen toimivallan siirron perusteella tehdyt päätökset ovat kuitenkin pieniä ja tosiasiallista toimivaltaa on siirtynyt vähän, arvioi puolestaan lakimies Annaliisa Oksanen Kuntaliitosta. Oksanen luonnehtii tehtyjä päätöksiä Ylen uutisessa "bulkkipäätöksiksi".

Ongelmallista on monessa kunnassa ollut myös päätöksentekotapa.

Esimerkiksi Tyrnävällä päätöksen tehnyt kokous järjestettiin sähköpostitse eli tavalla, jota lainsäädäntö ei tunne. Myös muita muotoseikkoja on päätöksenteossa mennyt pieleen: kunnanjohtaja itse on esitellyt vallan siirron itselleen, muutoksenhakuosoitus puuttuu eikä päätöksestä ole tiedotettu lain edellyttämällä tavalla.

Lue alkuperäinen uutinen:

Yle selvitti: Kymmenille kuntapomoille on annettu erityisvaltaa lakipykälän nojalla, joka ei koskaan astunut voimaan – Tutkija: Kuka oli se Pena, joka tämän keksi?

Lue lisää

Mökkeilijä voi kohdata ikävän yllätyksen, jos lääkkeet unohtuvat kotiin – lääkkeitä ei nyt välttämättä saakaan aiempaan tapaan mökkipaikkakunnan apteekista

Ministeri Andersson: Lähi- ja etäopetuksessa voidaan ehkä vuorotella paikkakunnittain epidemiatilanten mukaan

Suomen nuorin kunnanjohtaja kyseenalaistaa, miksi valtion virastojen täytyy sijaita välttämättä Helsingissä, eikä esimerkiksi Ypäjällä

Kunnat delegoivat päätöksentekoaan kunnanjohtajille poikkeusoloissa