Perussuomalaisten Ville Tavio syyttää länsimaista kulttuuria laskevasta syntyvyydestä: "Kolme lasta synnyttäneet naiset voisi vapauttaa esimerkiksi kokonaan tuloverosta" - Politiikka - Maaseudun Tulevaisuus
Politiikka

Perussuomalaisten Ville Tavio syyttää länsimaista kulttuuria laskevasta syntyvyydestä: "Kolme lasta synnyttäneet naiset voisi vapauttaa esimerkiksi kokonaan tuloverosta"

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja haluaisi parantaa työssäkäyvien lapsiperheiden olosuhteita.
Stina Haaso
Tavion mukaan lapsivähennyksen palauttaminen olisi oikeudenmukainen keino tukea lapsiperheiden ostovoimaa. Arkistokuva

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ehdottaa verohelpotuksia alaikäisten lasten vanhemmille.

"Kolme lasta synnyttäneet naiset voisi vapauttaa esimerkiksi kokonaan tuloverosta", pohtii Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio.

Perussuomalaisten mielestään Marinin hallituksen perhepoliittiset panostukset eivät ole riittäviä eivätkä tuo juurikaan taloudellista helpotusta työssäkäyvien lapsiperheiden arkeen.

"Lapsivähennys on ollut aiemmin lasta kohden 50 euroa vuodessa. Vähennyksen saa tuloverotuksessa. Vähennys voisi olla toki enemmänkin tai se voitaisiin yhdistää muihin etuihin."

Tavion mukaan verovähennys tukisi lapsiperheiden taloutta ja vahvistaisi tunnetta, että lapset ovat yhteiskunnassa toivottuja. Hän toivookin, että tulevaisuudessa työssäkäyvät lapsiperheet aletaan huomioida taloudellisesti paremmin.

"Suomessa ollaan kuulemma kovasti huolissaan ilmastopäästöistä, mutta ei siitä että päästöjen aiheuttajia eli ihmisiä syntyy kuin heinäsirkkoja. Suomi ei nähdäkseni kanna sen suhteen paljoa globaalia vastuuta, että miten liiallinen väestönkasvu konkreettisesti pysäytetään", Tavio toteaa sähköpostitse.

Hänen mukaansa maapallon liiallisen väestönkasvun näkökulmasta väestönkasvu Suomessa ei olisi mikään pakollinen tarve. Syinä laskevaan syntyvyyteen hän pitää länsimaisen kulttuurin muutosta perhekeskeisestä yksilökeskeisempään ja entistä myöhäisempää perheiden perustamisikää.

Tavion mukaan perheiden hyvinvoinnin edistäminen on perussuomalaisille arvoasia.

Koronatilanteen kuormittavuutta lapsiperheissä on lisännyt se, että isovanhempien osallistuminen lastenhoitoon vaikeutui tapaamisrajoitusten takia. Mikäli koronatilanne jatkuu nykyisen kaltaisena, Tavio ei lähtisi syksyllä enää rajoittamaan lastenlasten ja isovanhempien tapaamisia.

Lue lisää

Perheihminen Antti Lindtman kuvailee miten homma sujuu päiväkodilla: "Ensin letkulla huuhdotaan pahimmat kurat jo oven ulkopuolella"

Perussuomalaiset haluaa eduskunnan koolle EU:n elpymispaketin johdosta – "EU:sta ollaan tekemässä tulonsiirtounionia"

Kahden äänen päässä pääministerin salkusta – Antti Lindtman kuvailee itseään kuudenneksi kenttäpelaajaksi ja tukee Sanna Marinia: "Kun Sanna syksyllä valitaan puheenjohtajaksi, puolueessa johtoon on astunut uusi sukupolvi"

Matti Vanhanen huolestui koronakriisin alkuvaiheessa mökkiläisiä kohtaan rakennetusta vastakkainasettelusta: "Hyvin varustellut mökit ovat kansalaisten turvapaikka"