Entiseltä puoluesihteeri Jarmo Korhoselta kovaa kritiikkiä keskustalle: "Eihän Saarikolla ja Kulmunilla ole mitään linjaa – kumpikin ajaa Sipilän laina-autolla" - Politiikka - Maaseudun Tulevaisuus
Politiikka

Entiseltä puoluesihteeri Jarmo Korhoselta kovaa kritiikkiä keskustalle: "Eihän Saarikolla ja Kulmunilla ole mitään linjaa – kumpikin ajaa Sipilän laina-autolla"

Jarmo Korhosen mukaan vallassa oleva vihervasemmisto huiputtaa itseään, sillä keskusta jatkaa hallituksessa Juha Sipilän oikeistolaista politiikkaa.
Johannes Tervo
Jarmo Korhosen mukaan kansa antoi keskustalle selkeän käskyn kahteen kertaan, ensin eduskuntavaaleissa ja sitten tappiollisista eurovaaleissa: oppositioon.

Jarmo Korhonen pinoaa Seinäjoen Ideaparkin kahvilan pöytään viisi tiiliskiivimäistä tietokirjaansa taustalukemiseksi toimittajalle. Keskustan entinen puoluesihteeri elättää nykyään itsensä tietokirjailijana ja sote-konsulttina.

Korhonen tekee myös poliittisen historian väitöskirjaa keskustasta Turun yliopistoon. Sen on tarkoitus valmistua muutaman vuoden sisällä, mutta nyt puhumme puolueen nykytilasta.

Keskusta saavutti kevään 2019 eduskuntavaaleissa 13,8 prosentin kannatuksen, mikä on puolueen alhaisin eduskuntavaalitulos Suomen itsenäisyyden aikana. Gallupeissa keskusta on enää 10–12 prosentin puolue.

Jarmo Korhosen mukaan kansa antoi keskustalle selkeän käskyn kahteen kertaan, ensin eduskuntavaaleissa ja sitten tappiollisista eurovaaleissa: oppositioon.

"Keskusta valitsi sinisten tien. Kun valta vaihtui perussuomalaisissa Soinista Halla-ahoon, siniset ministerit rimpuilivat edelleen hallituksessa."

Korhonen nojaa lähemmäksi ja korostaa viestiään naputtamalla sormiaan kahvilan pöytään: Vihervasemmisto huiputtaa itseään, sillä keskusta jatkaa hallituksessa Juha Sipilän oikeistolaista politiikkaa. Entinen puheenjohtaja neuvotteli hallitusohjelman ja valitsi omat suosikkinsa ministereiksi.

Tämä on Korhosen mukaan pääsyy, miksi keskustan kannatus laahaa niin alhaalla.

"Eihän Annika Saarikolla ja Katri Kulmunilla ole mitään linjaa. Kumpikin ajaa Sipilän laina-autolla. Sipilän lisäksi Matti Vanhanen, Esko Aho ja Suomen Pankin Olli Rehn pyörittävät puoluetta", Korhonen sanoo.

Jos Saarikko lähtee haastamaan Kulmunia, hän nousee keskustan johtoon. Entinen puoluesihteeri on tästä varma.

Korhonen perää keskustalta linjakeskustelua, sillä puolue ei voi olla politiikassa kaikkien asialla. Hänen mukaansa keskustan kenttäväki ei hyväksy harjoitettua keskittämispolitiikkaa, eikä EU:n yhteistä velanottoa, mikä vie kohti liittovaltiota.

Eurooppa-politiikassa Korhonen korostaa tervettä järjenkäyttöä. Pienenä kansana Suomen ei kannata sitoa itseään Saksan ja Ranskan ajamaan elvytysrahastoon, jossa se on maksumiehenä

"On muistettava, että Saksakin on mennyt kahteen kertaan polvilleen maailmanhistoriassa, kun se on lähtenyt seikkailupolitiikan tielle."

Korhosen mielestä keskusta voi olla reilusti yli 30 prosentin puolue, kunhan puolue keskittyy ydinviestiinsä eli tasapainoisen Suomen kehittämiseen.

Ei ole mitään järkeä, että 90 prosenttia Suomen pinta-alasta on aluetta, jossa asunnot menettävät arvoansa. Keskittämispolitiikan lopettaminen tarjoaa myös ratkaisun ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin entinen toiminnanjohtaja kysyy, olenko nähnyt yhtään tuulimyllyä Helsingissä? Pääkaupunki elää muun Suomen raaka-aineista, ja lämpiää maakaasulla ja kivihiilellä.

"Helsingissä ei ole omaa puhdasta vettä tai maataloutta. Mannerheimintiellä ei mikään kasva, koska asfaltointi peittää maankuoren ikiajoiksi. Viime kädessä me elämme maan, ilman, auringon ja metsän tuotoksista."

Korhosen mukaan Suomi tarvitsee ilmanmuutoksen ehkäisemiseksi linjauksen omavaraisesta elintarvike- ja energiatuotannosta. Hänestä on täysin vinoutunutta, että maatalous lepää tuontisiirtolaisten varassa ja traktorit käyvät tuontipolttoöljyllä.

Korhonen antaa runtua myös MTK:lle. Halpuuttaminen ulottuu koko elintarvikeketjuun, seinäjokinen painottaa.

"MTK:n pitää myös kantaa vastuu siitä, että ruoka on suomalaista. Tilakoot ovat kasvaneet järjettömiksi ja siksi taimien istutukseen ja marjojen poimintaan tarvitaan ulkomaalaista halpatyövoimaa", Korhonen kritisoi.

Jaana Kankaanpaa
Entisen puoluesihteerin mielestä keskusta voi olla reilusti yli 30 prosentin puolue, kunhan puolue keskittyy ydinviestiinsä eli tasapainoisen Suomen kehittämiseen.

Jarmo Korhonen on huolissaan velkaantumisen rajusta kasvusta koronakriisin myötä. Hän arvioi, että Suomen vientiteollisuus ajautuu syksyllä vakaviin ongelmiin, vuonna 2021 on edessä pankkikriisi ja sitä seuraa yleismaailmallinen lama.

Maailmantalous on kohdannut pahimman shokin sitten toisen maailmansodan, eikä velkarahalla voida elvyttää loputtomasti. Korhosen mukaan korttitalo romahtaa väistämättä, mikä tarkoittaa suomalaisille rajua elintason laskua.

"1990-luvun kriisi on lastenleikkiä tulevaan lamaan verrattuna, joka kestää ainakin vuosikymmenen. Keskusta menee varmuudella oppositioon ja edessä on todennäköisesti uudet vaalit."

Kesäkuussa 2010 Timo Laaninen voitti selvin luvuin istuvan puoluesihteerin Jarmo Korhosen keskustan puoluekokouksessa. Sen jälkeen keskusta on Korhosen mukaan yrittänyt valloittaa isoja kaupunkeja liberaalilla linjalla, mutta tulokset eivät vakuuta.

"Keskusta hömpöttää jostain translaista, samalla kun köyhän perheen lapsella ei ole varaa kenkiin tai ruokaan. Politiikassa pitää erottaa toisistaan isot ja pienet asiat. 100 000 suomalaisella on edessään köyhyysloukku."

Keskusta pärjää, kun se pystyy tarjoamaan vaihtoehdon. Suomi tarvitsee Korhosen mielestä kansanliikkeen, joka keskittyy lapsiperheiden aseman voimakkaaseen parantamiseen.

Hänestä sosiaalidemokraattien 1980-luvulla esittämä ajatus äideille maksettavasta palkasta on kannatettava. Siihen päälle Korhonen maksaisi vielä kodinhoidontukea.

"Suomen suurin ongelma ei ole ilmastonmuutos, vaan liian pieni syntyvyys. Ihmiset on saatava töihin. Pannaan vaikka kylmästi alle 20 000 euroa ansaitsevilta verot pois."

Johannes Tervo
Jarmo Korhosen mukaan Suomi tarvitsee ilmanmuutoksen ehkäisemiseksi linjauksen omavaraisesta elintarvike- ja energiatuotannosta. Hänestä on täysin vinoutunutta, että maatalous lepää tuontisiirtolaisten varassa ja traktorit käyvät tuontipolttoöljyllä.

Kahvit on hörpätty ja Korhonen antaa vielä viimeisen vinkin puolueelleen, jonka johtotehtävistä hän sai lähtöpassit reilu kymmenen vuotta sitten.

"Keskusta pärjää aina, jos se on aatteellinen köyhän ihmisen, maaseudun, tasa-arvon ja lapsiperheiden asialla oleva suomalais-kansallinen puolue", Korhonen sanoo.

Johannes Tervo
Kesäkuussa 2010 Timo Laaninen voitti selvin luvuin istuvan puoluesihteerin Jarmo Korhosen keskustan puoluekokouksessa. Lähtöpassien jälkeen Korhonen on kirjoittanut viisi tietokirjaa ja hän toimii myös sote-konsulttina.

Lue lisää

Saarikko keskustan linjasta: Kaupungistuminen ei välttämättä ole jatkuva megatrendi – monipaikkaisuuden puolesta tarvitaan toimia

Turpeeseen ei saa juuttua

Paine puolueiden sisällä kasvaa

"Monet keskustalaiset laskevat Saarikon esiintymistaitojen varaan – henkilösuosiolle rakentuva kannatus voi osoittautua hötöksi", Seppo Kääriäinen pohtii