Politiikka

Kuntaministeri Paatero kuntien talouskriisistä: "Pakkoliitokset eivät ole hallituksen listalla"

Ensi vuodelle ei kunnille ole koronapakettia budjetin ensimmäisessä versiossa tulossa.
Jaana Kankaanpää
"Kuntien tehtävien leikkauslistoilla ei tarpeellista rakennemuutosta voi saavuttaa", kuntaministeri Sirpa Paatero sanoo.

Hallitus valmistelee lakimuutosta, joka mahdollistaisi vapaaehtoisten kuntaliitosten harkinnanvaraisen tukemisen.

"Tällä hetkellä tukea voidaan maksaa vain siinä tapauksessa, että toinen kunnista on arviointimenettelyssä. Tämä on vähän nurinkurinen kannuste", kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) sanoo.

Kuntaliitokset voivat tulla ajankohtaiseksi, kun koronakriisin kurittaman kuntatalouden todellisuus alkaa paljastua. Kuntaliiton arvion mukaan kuntatalous voi velkaantua ensi vuonna yli neljä miljardia euroa.

Ensi vuodelle ei kunnille ole koronapakettia budjetin ensimmäisessä versiossa tulossa. Hallituksen budjettiriihi käynnistyy syyskuun puolivälissä ja silloin tuki varmasti nousee esille.

Valtio pystyy pakottamaan kunnan liittymään toiseen, jos se ei pysty enää järjestämään palveluja ja talous on halvaantunut. Käytännössä niin voi käydä vasta vuosien kitkuttamisen jälkeen. Ensimmäinen vaihe on kriisikunnaksi nimeäminen, jonka prosessi kestää vuosia.

"Pakkoliitokset eivät ole hallituksen listalla."

Paatero muistuttaa, että tälle vuodelle kuntien valtionosuuksien leikkaukset päättyivät ja se toi noin miljardin euron lisärahoituksen. Koronan tukipaketti tälle vuodelle on noin 1,4 miljardia euroa.

Paateron mukaan talouden oikaisu vaatii rakenteiden laajaa tarkastelua.

"Tehtävien leikkauslistoilla ei tarpeellista rakennemuutosta voi saavuttaa. Kuntien oman rahoituksen hankkimiseen liittyviä keinoja on hyvä parantaa", Paatero sanoo.

Kuntataloudessa on pidetty pitkään sopeuttamistarpeena noin miljardia euroa. Korona lisää alijäämää, mutta suuruus ei ole vielä tiedossa.

Kunnallisveroa korottamalla yhden miljardin kokoaminen tarkoittaisi keskimääräiseen kunnallisveroon noin yhden prosenttiyksikön korotusta, Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio laskee.

Lue myös:

Kuntataloudessa edessä ”ihan hirveä vuosi” – alijäämä ensi vuonna yli neljä miljardia eikä valtion apua näkyvissä

MT:n jättinumero ilmestyy 30.10.
Lue lisää

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat

Täydellistä sotea on mahdoton tehdä

Näitä uusia rajoituksia hallitus suosittaa koronan takia – katso suora lähetys klo 13:30

Painostus metsissä voimistuu