Politiikka

Kuntavaalit on pidettävä huhtikuussa koronasta huolimatta – yli kaksi kolmesta ei halua siirtää

Pääministeri Marin sanoi siirron olevan mahdollista, jos koronatilanne pahenee.

Yli kaksi kolmesta suomalaisesta on sitä mieltä, että ensi huhtikuun kuntavaaleja ei tulisi siirtää koronan vuoksi, selviää MT:n teettämästä kyselystä.

Siirtoa kannattaa alle kymmenesosa.

Ne, jotka aikovat äänestää hallituspuolueita, ovat siirtoa kohtaan hieman myönteisempiä kuin oppositiopuolueiden äänestäjät.

Keskustelu vaalien siirtämisestä alkoi elokuussa, kun pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi sen olevan mahdollista, jos koronatilanne pahenee.

Siihen hän ei ottanut kantaa, miten paljon tilanteen pitäisi pahentua.

STT:n mukaan viime kevään poikkeusoloissa vaaleja ei olisi voinut järjestää. Vaalien siirtäminen vaatii lakimuutoksen.

MT:n kyselyssä sukupuolten välillä on eroja. Miehistä lähes 80 prosenttia ei siirtoa halua. Naisista siirtoon suhtautuu kielteisesti 65 prosenttia. Naisista neljäsosa ei ota kantaa.

Siirron vastustus on hieman suurempaa vanhemmissa ikäluokissa.

Suomen eri alueiden välillä eroja on vähän. Maaseutumaisissa kunnissa sen sijaan siirtoa kannatetaan enemmän kuin pääkaupunkiseudulla tai kaupungeissa.

Melkein 15 prosenttia maaseudulla asuvista on siirron kannalla.

Puolueista esimerkiksi kokoomus tyrmäsi heti siirtoajatuksen.

MT:n kyselyn toteutti TNS Kantar Agri ja siihen vastasi 9.-14. lokakuuta 1 020 suomalaista.

Tulosten virhemarginaali koko kansan vastausten osalta on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Osaotoksissa tulos on suuntaa-antava.

MT:n jättinumero ilmestyy 30.10.
Lue lisää

Kysely: Kokoomuksen kannattajat huolissaan talousromahduksesta, vasemmiston kannattajat ääriliikkeiden noususta

Lähidemokratia tarvitsee tekijänsä