Politiikka

Keskustan ja kokoomuksen yhdistyminen olisi Simon Elon mielestä ratkaisu porvarien hajaannukseen: "Kaupunkien ja maaseudun keskustaoikeistolaiset voisivat viimein lyödä kättä päälle ja yhdistää voimansa"

Suomessa on vuosikymmeniä ollut porvarillinen enemmistö, mutta keskustaoikeiston hajanaisuus antaa Simon Elon mukaan vasemmistolle suhteettoman suuren vallan.
Markku Vuorikari
Keskustaoikeistoon kuuluu sekä vapaamielisiä että perinteisiä arvoja kannattavia ihmisiä. "Näitä kahta ryhmää yhdistää halu edistää sosialismin kahleista vapaata yhteiskuntaa ja reilua markkinataloutta", Simon Elo sanoo kirjassaan.

Simon Elo (kok.) ehdottaa Poliittiset mustelmani -elämäkerrassaan kokoomuksen ja keskustan yhdistämistä. Elo arvioi, että uusi keskustaoikeistolainen puolue voisi olla 25–30 prosentin kannatuksellaan jopa Suomen suurin puolue.

Perussuomalaisten ja sinisten entinen kansanedustaja edustaa nykyään kokoomusta Espoon kaupunginvaltuustossa.

Kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja Ben Zyskowicz esitti vuonna 2007, että keskusta ja kokoomus voisivat yhdistyä uudeksi puolueeksi 10–20 vuoden päästä. Elo uudistaa kirjassaan Zyskowiczin ehdotuksen.

Simon Elo kysyy, miksi vahvasti kaupungistuvassa Suomessa on syytä olla erikseen kaupunkien ja maaseudun porvaripuolueet.

"Kaupunkien ja maaseudun keskustaoikeistolaiset voisivat viimein lyödä kättä päälle ja yhdistää voimansa", Elo esittää Poliittiset mustelmani -kirjassa.

Simon Elon mielestä vasemmistohallitukseen lähteminen oli keskustalta vakava virhe keväällä 2019. Sanna Marinin (sd.) hallitus syö vasemmistolaisella ahneudella sitä hyvää perintöä, jonka Juha Sipilän hallitus isänmaalle jätti, kirjassa todetaan.

Katri Kulmuni ei kyennyt luomaan keskustalle uskottavaa omaa tarinaa, sinisten entinen ryhmänjohtaja arvioi.

"Nostalginen maaseutuelämän hehkuttaminen on ristiriidassa elävän elämän kanssa: väestö muuttaa kaupunkiseuduille oli keskusta hallituksessa tai ei."

Simon Elo olisi valinnut keskustan puheenjohtajaksi Antti Kaikkosen, koska puolue menestyy tai kaatuu yhteen kysymykseen: miten keskustapuolue pärjää kehyskunnissa tai suurimmissa kaupungeissa. Kaikkosella oli antaa tähän kysymykseen edes joitakin vastauksia.

Elon mukaan keskustan ydinkannatusalueiden äänillä ei nousta yli 15 prosentin valtapuolueeksi, vaan kannatuksen pitäisi vahvistua Etelä- ja Länsi-Suomen kaupungeissa.

"Ensin Sipilän aikana keskusta sai oikeistolaisia äänestäjiä, ja sitten Kulmuni onnistui linjauksillaan karkottamaan Sipilän aikana keskustaan tulleet", kirjassa sanotaan.

Simon Elon mukaan keskustalaista kansanliikettä ei pidä aliarvioida, vaan ymmärtää keskustaoikeistolaisessa yhteistyössä piilevä voima. Keskustaoikeistoon kuuluu sekä vapaamielisiä että perinteisiä arvoja kannattavia ihmisiä.

"Näitä kahta ryhmää yhdistää halu edistää sosialismin kahleista vapaata yhteiskuntaa ja reilua markkinataloutta", Elo sanoo.

Suomessa on vuosikymmeniä ollut porvarillinen enemmistö, mutta keskustaoikeiston hajanaisuus antaa vasemmistolle suhteettoman suuren vallan.

Demarit ovat kilpailuttaneet keskustaa ja kokoomusta vastakkain. Elon mielestä näin tapahtui myös 2019 eduskuntavaalien jälkeen.

"Antti Rinne kilpailutti porvaripuolueita, joista keskusta sopi paremmin hallituskumppaniksi demareiden tarpeisiin. Belgialaista sanontaa lainatakseni demarit parturoivat narrin ilman saippuaa", Elo sanoo muistelmissaan.

Simon Elo, Poliittiset mustelmani, Simon Elo ja Juha-Pekka Tikka, Minerva Kustannus Oy, helmikuu 2021, 360 sivua.

Lue lisää

HS-gallup: SDP:n kannatus nousi yli 22 prosentin

Paine puolueiden sisällä kasvaa

Hallitus ja oppositio ovat eri linjoilla EU:n massiivisesta raharatkaisusta – "Kaikkea ei voitu saada. Kun niin merkittävästi supistettiin, jotkin määrärahat jäivät pienemmiksi kuin oli esitetty"

Lukijalta: Miksi heikossa asemassa olevat äänestävät perussuomalaisia? Jussi Halla-aho ei kannata vahvaa sosiaaliturvaa tai aluepolitiikkaa