Politiikka

Miten kaikkien asukkaiden rokottaminen muutti hoivakodin arkea? "Heille on ollut aivan selvää, että rokotteet otetaan”

Rokotusmäärät kasvavat, mutta äkillisiä muutoksia se ei ole tuonut. Miten rokottaminen on muuttanut hoivakodin arkea? Toistaiseksi ei mitenkään, kerrotaan Saimaanharjun palvelukeskuksesta.
Anna-Katri Hänninen
Saimaanharjussa rokotukset eivät ole toistaiseksi vaikuttaneet palvelukeskuksen arkeen. Pandemiaohjeiden mukaiset suojautumistoimet ovat käytössä, kertoo palveluesimies Tiina Väisänen (keskellä takana). Vasemmalla fysioterapeutti Hilppa Roponen, keskellä Maire Palviainen, oikealla Emmi Hokkanen ja Tauno Kaipainen.

Rokotukset etenevät Suomessa, joskaan tahti ei päätä huimaa. Torstai-iltapäivään mennessä rokotuksen ensimmäisen annoksen oli saanut 426 000 ihmistä.

Sallittuja rokotteita on Suomessa edelleen kolme: Biontech-Pfizer, Moderna ja AstraZeneca. Kaikki ne vaativat kaksi rokoteannosta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Biontech-Pfizerin ja Modernan rokotteissa teho alkaa noin 12 vuorokautta rokotuksen jälkeen.

Eniten EU-alueelle on tilattu Biontech-Pfizerin rokotetta, 600 miljoonaa annosta. Kyseinen rokote on osoittautunut tuoreessa, yli miljoonan ihmisen tutkimuksessa 94-prosenttisen tehokkaaksi, kertoo STT.

Modernan rokotetta on tilattu 460 miljoonaa annosta. Moderna veloittaa 30 dollaria kahdesta rokoteannoksesta Yhdysvalloissa ja 36 dollaria EU:ssa, kertoo the Guardian.

Tavoitteena oli, että maaliskuuhun mennessä vähintään 80 prosenttia yli 80-vuotiaista pitäisi olla rokotettuna kaikissa EU-maissa. Tällä hetkellä arvioidaan, että pääosa yli 80-vuotiaista saa ensimmäisen rokoteannoksensa Suomessa maaliskuun loppuun mennessä. Muun aikuisväestön rokotusten arvioidaan alkavan kesäkuun lopussa.

Paikoin rokotuksia on jo valtaosalla saman katon alla elävistä. Näin on esimerkiksi osassa hoivakoteja.

Saimaanharjun palvelukeskuksessa Mikkelissä kaikki pitkäaikaisasiakkaat on rokotettu, samoin henkilöstö.

”Rokotemyönteisyys on ollut merkille pantava asia. On ollut heille aivan selvää, että rokotteet otetaan”, kertoo palveluesimies Tiina Väisänen.

Koska asiakkaiden joukossa on muistisairaita, aivan kaikki eivät kyenneet ottamaan rokotusasiaan kantaa itse. Heidän osaltaan kantaa kysyttiin omaisilta tai asioidenhoitajilta.

Kuten hoivapalveluissa ylipäätään, koronaviruksen uhka on tuonut mullistuksia Saimaanharjun arkirutiineihin.

Henkilökunta suojautuu maskein ja varotoimin ja talon sisäisissä kokoontumisissa henkilöstömäärää on rajoitettu. Ulkopuolisia esiintyjiä ei ole juhlapyhinäkään käynyt.

Aluksi maskit aiheuttivat asiakkaissa enemmän hämmästystä, mutta nyt niihin on jo totuttu.

Ääntä maskin kanssa henkilökunnan täytyy käyttää joskus enemmän ikäihmisille puhuessaan, sillä huulilta lukeminen tai ilmeiden seuraaminen ei käy sen kanssa yhtä vaivattomasti.

”Joskus kuulee asiakkaan sanovan että ottaisit tuon (maskin) pois, niin ymmärtäisin paremmin.”

Läheisillä on ollut paljon kysymyksiä koronavirukseen ja rokotuksiin liittyen. Täysiä vierailukieltoja ei ole ollut missään vaiheessa, Väisänen kertoo.

”Asiakkailla on oikeus viettää aikaa myös läheistensä kanssa ja esimerkiksi voinnin heiketessä tai saattohoitotilanteessa läheisen läsnäololla on erityinen merkitys.”

Useat ovat kuitenkin omaehtoisesti vähentäneet käyntejään ja pitäneet yhteyksiä enemmän esimerkiksi puhelimitse.

Anna-Katri Hänninen
Saimaanharjussa Mikkelissä asiakkaat on nyt rokotettu. Palveluesimies Tiina Väisänen vieressään Tauno Kaipainen.

Miten rokotukset ovat vaikuttaneet hoivakodin arkeen ja suojautumistoimiin?

Toistaiseksi eivät mitenkään, Väisänen kertoo. Myös vierailuihin liittyvät varotoimet maskeineen ovat ennallaan.

Ympäröivän yhteiskunnan rokotusmäärien kasvua ja laumasuojaa odotellaan, hän toteaa.

Anna-Katri Hänninen
Suomessa ei olla vielä päästy helpottamaan varotoimenpiteitä.

Monet asiat ovat pysyneet läpi poikkeusajankin ennallaan. Varotoimet huomioiden asiakkaat ovat voineet lähteä yksiköstä esimerkiksi läheisen syntymäpäiville, hautajaisiin tai kotilomille. Yksikön oma fysioterapeutti vetää jumppia ja muuta talon sisäistä toimintaa järjestetään kuten ennenkin.

Ystävänpäivänä leivottiin ja askarreltiin, Väisänen kertoo. ”Pandemiasta huolimatta haluamme turvata asiakkaille turvallisen ja mielekkään arjen.”

Koronatapauksia ei Saimaanharjussa ole ollut kertaakaan epidemian aikana. ”Herkästi otetaan testejä niin henkilöstöstä kuin asiakkaistakin. Toistaiseksi kaikki ovat olleet negatiivisia.”

Anna-Katri Hänninen
Opiskelija Emmi Hokkanen ja Tauno Kaipainen.
Lue lisää

Japani aloitti koronarokotukset terveydenhuollon henkilöstöstä – käytössä toistaiseksi vain yksi yksi rokote

Joe Biden: Koronarokotteet kaikkien yhdysvaltalaisten saatavilla heinäkuun loppuun mennessä

Katso kuinka moni kunnassasi on saanut rokotteen – nopeinta rokotustahti on maaseudun pienillä paikkakunnilla

THL: Astra Zenecan koronarokotteen käyttöä voidaan jatkaa 65 vuotta täyttäneillä